Samu Silvola – Laulu lähdöstä

Samu Silvola tekee sen lähtökohtaisesti helpoksi: hän esiintyy omalla (?) nimellään, demon laulut on nimetty Lauluksi lähdöstä ja Talviuneksi, Silvola esiintyy kannessa omalla naamallaan vihreät sukat jalassa ja saatekirjeen valokuvassa hän istuu (oletettavasti vanhan helsinkiläisasunnon) ikkunasyvennyksessä juoden teetä ja katsoen haaveilevana kaukaisuuteen. Lisäksi musiikki on tähän kuvaan sopivaa hiljaista ja haikeaa kitarointia sekä tunteellisia lyriikoita.

Onneksi kahden laulun demo ei kuitenkaan ole sisällöltään yhtä korni kuin mitä ensivaikutelma saattaa antaa ymmärtää. Kyseessä on selvästi autenttisesta sydänverestä puristettu villasukkademo, jota on epäilemättä tehty tosissaan ja ns. “rakkaudesta musiikkiin”. Ehkä jopa lyriikoiden taustalla on oikeita ihmissuhdekiemuroita, sydänsurua ja oikeaa elämää (sen verran kuin 26 ikävuoteen mennessä sitä on ehtinyt kertyä).

Ensimmäinen raita, Laulu lähdöstä, on oikeastaan todellakin hyvä jousisovituksineen kaikkineen. Se kasvaa loppua kohden suurehkoksi balladiksi. Kuitenkaan koukkua ei löydy ehkä ihan niin paljoa että lähtökohdiltaan näinkin kliseinen laulu erottuisi tarpeeksi tuhansista samanlaisista. Kertosäkeestä silti välittyy jotain, ja sen melodianpätkä jää jopa soimaan päähän. Sitä alkaa uskoa, että kertojalla todella on “ihan hyvä olla näin” lähdön jälkeen. Toinen laulu, Talviuni, on hieman rockhenkisempi hiljaisesta pianoalusta huolimatta. Melodialtaan se on hieman köyhempi, mutta pyrkii, sekin, kasvamaan suureelliseksi rockballadiksi – ja siinäkin on varsin asiallinen jousisovitus. Bonuksena cd:llä on lisäksi akustinen versio Laulusta lähdöstä, joka mahdollisesti esittelee sen Samu Silvolan, joka keikoilla on mahdollista nähdä (jollei sitten Silvola keikkaile ainoastaan ison orkesterin kanssa).

Demolta kuuluu selvästi suomalaisen alan musiikin suuruuden Egotripin vaikutus, vaikkakin verrokkiryhmää löytyisi helposti tukuttain myös Silvolan edustamasta laulaja-lauluntekijäperinteestä. Tunnetasolla tai sävellyksellisesti Silvola ei yllä Knipin ja kumppaneiden tasolle, eikä laulujen tulkinta ole yhtä koskettavaa kuin Mikillä, mutta teknisesti Silvola on puhtaamman kuuloinen kuin uusinta studiotekniikkaa käyttämään pääsevän Egotripin laulusolisti. Lyyrisesti äänitys on ehkä hieman korni, mutta, kuten todettua, jokseenkin aidon ja rehellisen tuntuinen kuitenkin.

Tietysti on niin, ettei korniudesta oikeastaan voi edes puhua silloin, kun musiikki ja tunteet ovat rehellisiä. Mutta lievä omaperäisyyden puute Silvolan demoa vaivaa: ei siis toki niin etteivätkö taiteilijan tunteet sinänsä olisi omia ja ainutlaatuisia, vaan siinä mielessä, että tämä kaikki on ikään kuin niin moneen kertaan jo nähty ja kuultu. Kuitenkin kokonaisuutena demo kuulostaa hyvältä ja koskettavalta. Ripaus jotain uutta ja käsissä on jotain todella vaikuttavaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-07
Arvostelija : Perttu Kantonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.