Levyarvostelut

Twisted Sister – Live at the Astoria

Jo yli 30-vuotisen uran tehnyt yhdysvaltalainen Twisted Sister on yksi heayyrockin klassikoita ja bändi elää edelleen, vaikkakin nykyään se keskittyy vain keikkailuun. Viimeiseksi jääneen studioalbumin, Love Is for Suckers, Twisted Sister julkaisi jo vuonna 1987. Bändin levy-yhtiö sen sijaan on viimeisinä vuosina oivaltanut vanhoilla ikivihreillä rahastamisen jalon taidon, sillä pari vuotta sitten Twisted Sisteriltä laitettiin joulun alla pihalle ajankohtaan sopiva Twisted Christmas – heviversioita jenkkiläisistä joululauluista. Vuotta myöhemmin samaisena ajankohtana ilmestyi jotain vieläkin karseampaa, nimittäin joululive-dvd A Twisted Christmas – A December to Remember . Viime vuoden lähestyessä loppua joulumarkkinoille laitettiin hieman enemmän järkevämpi julkaisu, tämä livealbumin ja dvd:n sisältämä Live at the Astoria.

Vaikka Twisted Sister on myynyt uransa aikana yli kymmenen miljoonaa levyä ja tehnyt reilut 9000 keikkaa, sanovat monet elokuun ensimmäisen päivän konserttia Lontoon Astoriassa vuonna 2004 yhdeksi bändin kaikkien aikojen tiukimmaksi esiintymiseksi. Eikä suotta: keikalla on tiivis tunnelma alusta loppuun, yleisö hyvin mukana, kuullaan mieletön hittikappaleista koostuva putki ja sekä bändillä että yleisöllä tuntuu olevan oikeasti hauskaa. Sedät ovat heiluneet vuosien saatossa ties missä, mutta Astoriassa tunnelma on valtaisa ja mikä parasta, keikka on saatu tallennetuksi toimivaksi kokonaisuudeksi tälle julkaisulle.

Tarkemmin itse julkaisua pohdittaessa, tulee väistämättä mieleen kuinka raadollinen rahastuskoneisto levy-yhtiö on. Live at the Astoriasta kun olisi riittänyt varmasti ainoastaan live-dvd kertomaan keikan tunnelmasta kaikelle maailman heavy-kansalle. Albumiosuus on eittämättä turha, mutta varmasti joku saa siitäkin iloa aikaiseksi, vaikka äänen lisäksi nähty kuva antaa vasta oikean fiiliksen keikkatilanteesta.

Keikka polkaistaan käyntiin Twisted Sisterin jo vuonna 1982 ilmestyneen debyyttilevyn Under the Blade avausraidalla What You Don´t Know (Sure Can´t Hurt You):lla, jota seuraa seuraavana vuonna julkaistun You Can´t Stop Rock´n Roll -albumin avaus The Kids Are Back. Keikan anti keskittyy pääasiassa kolmen ensimmäisen levyn hittimateriaaliin, joista Stay Hungry (1984) kappaleita on peräti kuusi. Ei ole muutenkaan jäänyt epäselväksi nimenomaan Stay Hungryn luokittelu Twisted Sisterin kovimmaksi lätyksi bändin diskografiassa. Neljänneltä – vielä hyvältä – levyltä Come Out and Play (1985) Astoriassa kuultiin enää kaksi biisiä ja viimeisimmältä albumilta ei ainuttakaan. Love Is for Suckers oli jo aikoinaan ilmestyessään täysi floppi, eikä siitä tunnu jotenkin pääsevän irti myöskään myöhemmässä vaiheessa. Mikäpä siinä, Twisted Sister on pärjännyt hyvin soittamalla 30 vuotta samoja neljän ensimmäisen levyn biisejä.

Live at the Astorian kappalemateriaali on vielä tänäkin päivänä erittäin kelvollinen näyte siitä, mihin 80-luvulla kyettiin heavyn saralla. Levy esittelee kattavasti sen ajan, jolloin Twisted Sister oli parhaimmillaan. Sällit eivät tosin enää ole nuoria kapinallisia, viimeinenkin soittaja, rumpali A. J. Pero täyttää tänä vuonna 50 vuotta, muiden sen jo tehtyä aikapäiviä sitten. Voi arvata, ettei se ole kovin kaunista katseltavaa tuon ikäisten heiluessa meikeissään, pitkissä hiuksissaan ja repaleisissa esiintymisasuissaan. Mutta ei liene tarkoitushakuistakaan, rumat miehet soittamassa rumaa laadukasta musiikkia ja lopputulos on sen mukainen.

On myös huomattavaa, miten herrat jaksavat riehua koko puolitoistatuntisen setin ajan. Missään vaiheessa ei näy väsymisen merkkejä. Vokalisti Dee Snider (54) etunenässä pitää huolen siitä, että yleisöllä riittää katseltavaa. Myös yhtyeen vanhin, kitaristi Jay Jay French (57) pitää lämmön yllä ja herra tuntuu edelleen nauttivat haarahypyistä ja juoksemisesta ympäri lavaa. Isokokoinen hieman aggressiivisen vaikutelman antava basisti Mark Mendoza puolestaan on jurompaa tekoa, muttei hänkään missään nimessä laiskasti vedä. 54-vuotias kitaristi Eddie Ojeda sen sijaan pysyy enemmän paikoillaan. Kaiken kaikkiaan Twisted Sister -jannujen käytöksestä ei ikä näy, vaikka vuodet ovat herroihin jäljen jättäneetkin – ja hyvä niin.

Jos ei ole aikoinaan tullut hankkineeksi Twisted Sister -levyjä, vielä ei ole liian myöhäistä. Ei tarvitse kuitenkaan haalia hyllyyn koko diskografiaa, sillä Live at the Astoria antaa riittävästi osviittaa siitä mistä Twisted Sister oli ja on tehty edelleen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-01-30
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.