Levyarvostelut

Heavenwood – Redemption

Kaikki tietävät Moonspellin, mutta kuinka moni on kuullut Heavenwoodista? Ainakin itselleni etukäteen tuntematon orkesteri todistaa, että Portugalissa ei tarvitse olla tappioputkessa tarpovan jalkapallojoukkueen kannattaja voidakseen tuntea tuskaa ja ahdistusta. Tai mistäpä sitä miekkosten vapaa-ajan harrastuksista tietää. Tärkeintä on se, että yhtyeen grungevaikutteisessa goottimetallissa riittää ytyä sysäämään kaiken maailman keskivertosynkistelijät jälleen yhden askeleen arvoasteikolla alaspäin.

Ensikuuntelulla korvaan osuvat Ernesto Guerran uskottavat murahtelut ja kitaristi-laulaja Ricardo Diasin persoonalliset puhtaat osuudet. Tarttuvat kitaramelodiat kuljettavat kappaleita jouhevasti eteenpäin, temmon vaihdellessa turvallisesta keskivaiheesta nopeampaan runttaukseen ja hitaampaan fiilistelyyn. Genrelle tyypillisesti albumilla kuullaan myös naislaulua ja koskettimia. Suoranaisesta omaperäisyydestä ei Heavenwoodia tarvitse kiitellä, mutta kun peruspalikat ovat kunnossa, pääsee sillä jo pitkälle.

Vajaan tunnin mittainen kohtalokas matka kulkee 13th Moonin, Me & Youn ja Foreclosuren kaltaisten komeiden maamerkkien kautta. Vaikka välillä poiketaan tavanomaisemmissa maisemissa, pitää Redemption pintansa nimenomaan kokonaisuutena. Kappaleet tuntuvat suorastaan hakevan voimaa toisistaan, sillä kontekstistaan irrotettuina ne jäävät aavistuksen kalpeiksi. Heavenwood ei räjäytä pankkia, mutta yhtye kasaa tutuista aineosista mielenkiintoisen ja toimivan kokonaisuuden.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-01-19
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.