Mirrorthrone – Of Wind & Weeping

Jostain italialaistyyppisen dramaattisen silkkipaitagoottimetelöinnin ja ranskalaisen barokkitaidebläkkiksen välimaastosta tulee yhden miehen ihme Mirrorthrone – siksi onkin osuvaa, että projektin kotimaa Sveitsi sijoittuu myös maantieteellisesti edellämainittujen ns. suurvaltojen väliin.

Vasta parikymppisen Vladimir Cochetin privaattiprojekti esittää kovin kunnianhimoisen ja mahtipontisen kuuloista musiikkia, jota tehdessä on vaikutteita ryöstetty niin klassisen musiikin, ambient-tunnelmoinnin kuin melodisemman black metallinkin saroilta. Musiikillisen ilmaisunsa nuorukainen hoitaa pääosin pianoa emuloivilla syntikoilla, sähkökitaroilla ja rumpukoneella. Laulussa löytyy niin puhtaassa kuin rähinässäkin ja liian omaperäisyyden karistamiseksi on studiossa hyödynnetty myös kauniimpaa sukupuolta edustavaa vokalistia. Ajoittain soitantaa väritetään mm. ukkosenjyrinöillä ja sateenropinoilla.

Soitto- ja laulutaitoa itseään pelkällä etunimellä tituleeraavalta Vladimirilta löytyy, mutta suurin osa muista musiikin osa-alueista iskee kirveen omaan polveensa Mirrorthronen debyytillä Of Wind and Weeping. Ongelma on osin sama kuin nykyajan Nightwishilla – kerralla yritetään haukata aivan liian suurta palaa. Kun suurin osa musiikin hetkistä pyrkii olemaan hirmuista tunteidentäyteistä ilotulitusta, tapahtuu ylensyönti-ilmiö, jonka seurauksena mikään ei oikein tunnu miltään. Kappaleet ovat pitkiä ja täynnä toisiinsa sopimattomia osia. Varsinkin syntikoiden ylidramaattinen sointi särähtää pahasti korvaan monessa kohdassa levyä. Taustalla naputtava rumpukone ei ilmeisesti edes yritä antaa musiikkiin todellisen kannuttajan läsnäolon tuntua, vaan kuulostaa juuri niin kliiniseltä ja kylmältä kuin kone pahimmillaan voi. Svengi ja kaikenlainen tunne puuttuvat täysin. Varsinkin kakkosbiisi Florilege Lunatique Occultement Revelateur et Neantisation Caduque Engendreen tapauksessa paitsi kappaleen nimi, myös rumpukoneen kurnutus on suorastaan hirvittävää kuultavaa.

Pahin puute musiikissa on kuitenkin ehkä se, että sävellykset poukkoilevat niin hallitsemattomasti kaistalta toiselle kuin arohirvi konsanaan, että kuuntelijan on todella vaikea saada niistä kunnollista otetta. Ilmeisesti tarkoitus on ollut esitellä kaikki ideat mahdollisimman kompaktisti, mutta tämä ei todellakaan onnistu, liika on aina liikaa.

Yritystä ja kunnianhimoa Vladimirilta selvästi löytyy ja Of Wind and Weepingissä onkin ainesta varsin hyväksi demoksi. Tosin sen mies on jo tehnyt, neljä levyn kappaleista kun julkaistiin levyä edeltäneellä demolla. Kokonaista albumia tekemään Mirrorthrone on kuitenkin päässyt liian varhain. Jos joitakin sinänsä toimivia ideoita opitaan jalostamaan paremmin ja selkeyttämään ilmaisua muuhunkin kuin ainoastaan säveltäjälle itselleen aukeavaan muotoon, sveitsiläiseltä on lupa odottaa tulevaisuudessa jotain mielenkiintoista. Hyvä veto kaiken musisoinnin hoitavalle miehelle voisi myös olla hankkia Bathoryn tyyliin itselleen kunnollinen rumpali.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2003-07-09
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.