Apulanta – Kuutio
Apulanta ei suostu uppoamaan. Väsyneen Eikä vielä ole edes ilta -albumin jatkoksi yhtye täräyttää pöytään kymmenen energistä rallia ja vaientaa hetkeksi äänekkäimpien epäilijöiden suut. Levyllä on heikot hetkensä, mutta vahvasta kokonaisuudesta kielii se seikka, että raivostuttava sinkkubiisi Vauriot kuulostaa levykontekstissa siedettävältä – jopa kelvolliselta.
Kuutio (kuinka aurinko voitettiin) on jo Apulannan kymmenes pitkäsoitto. Yhtye on luonut oman tunnistettavan tyylin, jonka sisällä se on pienimuotoisesti hakenut ja koetellut rajojaan. Kuutiolla yhtye tuo mukaan entistä vahvemmin koskettimet, jotka pysyvät kuitenkin kiltisti sivuosassa. Edellisen levyn paikoin tyrmäkästä äänimaailmasta on otettu askel kevyempään ja ilmavampaan suuntaan, mikä sopii Apulannalle mainiosti. Huolimatta jatkuvasta flirttailustaan metallisen ilmaisun kanssa, ovat Apulannan juuret edelleen punkinsekaisessa popissa.
Albumi on tuttuun tapaan pullollaan päähän takertuvia kertosäkeitä, vaikka päivänselvät hitit puuttuvat. Avauskolmikko käy kaksin käsin kiinni kuulijaan tarjoten levyn raskainta riffitulta. Airut kulkee kevyemmissä merkeissä. Alkuun heikolta vaikuttava kappale jalostuu kuuntelujen myötä yhdeksi albumin kärkiraidoista. Albumin puolivälin jälkeen yhtyeen ote kirpoaa: Freestylemeikit on Kuution Ylijäämävalumaa, siis selvää täytemateriaalia. Vasta Kuution palaset nostaa – turhan mahtipontisesta lopetuksestaan huolimatta – albumin alhosta takaisin valokeilaan.
Kuution arvosanan päättäminen on vaivalloista. Se on selvästi parempi kuin edeltäjänsä, mutta jää samalla mitalla Kiilasta. Se on kymmenenneksi levyksi terhakka tapaus, mutta kalpenee vanhojen klassisten levytysten rinnalla. Levyllä on turhan paljon woo-oo’ta, eivätkä kaikki sanankäänteet vakuuta. Toisaalta albumi tuntuu kestävän kuuntelua, joten sille voi ennustaa pitkää elinikää. Apulanta tehnyt vahvan levyn, jolla on kanttia ottaa vastaan sille lätkäisty keskinkertaiselta kuulostava kolmonen.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-30
Arvostelija : Jukka Kastinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.