Levyarvostelut

Ka So Re – Petite

KA SO RE on Juuso Malinin yhden miehen projekti, jonka musiikissa on vaikutteita miehen omien sanojen mukaan ranskalaisesta disco housesta ja 80-luvun new wavesta. Hiphop piireissä Kimarr–nimellä tunnettu Malin on onnistunut loihtimaan varsin mielenkiintoisen konseptin, josta on riittänyt puhetta jo paljon ennen EP:n julkaisemista.

KA SO RE:n soundi on kauttaaltaan melko tummanpuhuva, mutta monipuoliset melodiat tuovat tarvittavaa pirteyttä muuten melko rankkaan soundimaailmaan. EP:n nimikkoraidalla alkava tykitys kuulostaa tuoreelta ja hämmästyttävän yllätykselliseltä. Kakkosraidan Talk-Box -ujellus jää soimaan helposti päähän ja Shoesista onkin helppo povata jopa pientä hittiä. Hittiainesta on myös Standing Still –kappaleessa, jonka tunnelmasta tulee helposti mieleen Daft Punkin eräskin aika iso hitti. Viiden biisin lisäksi EP:ltä löytyy kaksi remixiä, joista erityisesti Eero Johanneksen versointi Shoesista on toimiva.

Toivottavasti KA SO RE:lle löytyy riittävästi kuuntelijoita ja sitä kautta myös jatkoa. Alku on ainakin lupaava ja ihan pienen pienellä hienosäädöllä KA SO RE herättää varmasti myös suurta kiinnostusta ulkomailla.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-12
Arvostelija : Timo Korander

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.