Skepticism – Alloy
Skepticism tuntuisi käyvän vanhoilla päivillään yhä hitaammaksi ja hitaammaksi, ainakin albumien julkaisujen suhteen: yhtyeen musiikin nopeuden kannalta ei ole pahemmin ollut minkäänlaista pelivaraa missään vaiheessa. Funeral doom -pioneerien neljännellä täyspitkällä, Alloylla, edellisen Farmakonin suorastaan shamanistisempi tyylisuunta on saanut väistyä bändin palatessa tyylillisesti lähemmäs aikaisempia vuosiaan. Ei sillä, että Farmakonkaan nyt yleisestä linjasta olisi kovinkaan radikaalisti poikennut.
Käytännössä Alloy siis koostuu Skepticismille tyypillistä kirkkourkusoundisista kosketinsoittimista, matelevista kitarariffeistä ja -melodioista sekä hillityistä rummuista ja matalana korisevasta laulusuorituksesta. Levy tuntuisi olevan Skepticismin helpoiten omaksuttavaa materiaalia ja se nostikin aluksi pienehkön epäilyn biisien kantamisesta pitkällä aikavälillä. Toistaiseksi kappaleet eivät kuitenkaan ole tehneet muuta kuin kasvaneet kuuntelukertojen myötä, joten lienee todennäköistä, että ensivaikutelmani oli hätiköity. Ja jos kappalemateriaalikin on suhteellisen helppoa Skepticismille, on myös yhtyeen soundi asteen selkeämpää kuin aikaisemmin. Vähemmän tunkkainen äänimaisema on kuitenkin tässä tapauksessa lopputuloksen kannalta melkoisen merkityksetön.
Alloy ei missään mielessä ole Skepticismin paras täyspitkä. Se ei kykene mitenkään saavuttamaan Stormcrowfleetin tai Farmakonin laatutasoa, mutta pistää kuitenkin paremmaksi Lead and Aetherista. Vaikka Skepticism ei Alloylla olekaan parhaimmillaan, on albumin utuisan surumielinen, savuisa tunnelma melkein haistettavissa ja käsinkosketeltavissa: yhtye siis pitää edelleen tiukasti kiinni funeral doomin valtaistuimesta vaikka minkäänlaista haastajaa sen valta-asemalle ei ole edes näkyvissä.
Ajoittain tuntuu, että julkaisu on kuulemisen arvoinen jo kakkosbiisi March Octoberin takia, jonka idioottimaisen yksinkertaista riffiä on vaikea kuvitella minkään muun yhtyeen levylle, puhumattakaan siitä, että se edes kuulostaisi miltään kenenkään muun kuin Skepticismin käsittelyssä. Loppujen lopuksi ei voi oikein muuta sanoa kuin sen, että Skepticism on edelleen oma tunnistettava itsensä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-23
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]