Moppi ja Aivokurkiaiset – Moppi ja Aivokurkiaiset
Huumorimusiikki, tuo äänitaiteen ja -teollisuuden väistämätön ja kuolematon alalaji, pulpahtelee pintaan aina säännöllisin väliajoin. Olisi helppo tuomita nopealla tutustumisella Tampereen Viihdeimperiumin Moppi ja Aivokurkiaiset sekä Risto ja muut vain tämän syklin osiksi, mutta se olisi musiikillisesti ja älyllisesti laiskaa. Moppi on taidetta.
Mopin ja Aivokurkiaisten toinen, nimeämätön levy toki kertoo Kyrpien metsistä ja Pyllykenraaleista ja hupailee homoseksuaalisuuden kustannuksella, mutta huumoriarvon lisäksi se tarjoaa myös paljon säveltaiteellista arvoa. Silti on heti perään sanottava, että vaikka “älykkörock” on toinen termi, joka jostain syystä tässä yhteydessä nousee mieleen, ei varsinaista älykköyttä tai syväanalyysiä levyltä löydy kuin ehkä tavassa piilottaa pissa- ja kakkahuumori sofistikoituneen kuuloiseen iskelmämusiikkiin, jonka lyriikoissa ennemminkin erilaista kaipuuta on totuttu kuulemaan.
Toki levyltä löytyy myös sitä kaipuuta ja romantiikkaa. Itse asiassa siinä kulkee ikään kuin kaksi teemaa vuoron perään: toisaalla kaipuu, toisaalla pyllyhuumori. Niiden yhteen sovittamisessa yhdelle levylle on onnistuttu kohtalaisesti: lyyrisesti albumilta ei löydy moitteen sijaa, mutta on kuitenkin todettava, etteivät levyn kaikki 12 laulua onnistu vakuuttamaan tahi naurattamaan.
Syynä tähän on hetkittäin levyä vaivaava epätasaisuus. Singlenä julkaistu Nudismin aakkoset on (ehkä yllättäenkin) levyn parhaita hetkiä hauskoine lyriikoineen, jotka on upotettu saumattomasti todella vetävään iskelmäpalaan. Kaikki laulut eivät kuitenkaan yllä samalle tasolle, vaan niissä on ikään kuin panostettu joko humoristisuuteen tai sitten sävellykseen. Näitä hetkiä saattaa vuorotellen olla jopa laulujen sisällä.
Hyvä puoli Mopissa ja Aivokurkiaisissa on, että vaikkei se svengaa koko aikaa niin kuin hirvi tai Risto, on sen lauluista luettavissa edellä mainitun orkesterin tuotantoa enemmän aitoja, lääkehuuruttomia tunteita, kaipuuta, romantiikkaa ja erotiikkaa, vaikkakin sitten jokseenkin kieroutuneessa mielessä. Tämä svengi olisi kuitenkin jokseenkin tarpeellista, ettei kakkahuumori latistu pelkäksi – noh, kakkahuumoriksi. Moppia ja Aivokurkiaisia kun ei millään haluaisi, ei hetkeksikään, lukea samaan kastiin Jope Ruonansuun tai muitten kanssa. Myös kaipuu ja romantiikka latistuu helposti pelkäksi tanssilavan takaosassa hiihtämiseksi ja kumppanin varpaille astumiseksi, kun nyt levyllä on muutamia niin kovin vaisuja sävellyksiä, esimerkkeinä mainittakoon Lintu ja Totta kai. Nuo vaisummat osiot albumilla huomaa vieläpä erittäin hyvin, kun koko äänitteellä ei ole mittaa kuin puolisen tuntia.
Erikoismaininnan saa Mopin ja Aivokurkiaisten kuvastoon kuuluva lakoninen graafinen ilmaisu, joka on saumattomasti samalla linjalla musiikillisen ja lyyrisen sisällön kanssa. Kirjoituskoneella kirjoitetun näköiset saatekirjeet ja vihreällä kynällä valkoiselle pohjalle tussatut levynkannet, joissa esiintyy kuvitusta lauluille – kuten Kirsikankukkia, Sydän (kuvassa se elin) ja jo mainittu Kyrpien metsä (kuvassa, noh, eräänlainen peniskasvusto). Kannet tukevat täydellisesti laulujen sisältöä. Moppi Toiviaisen Badding-tyyliin miksattu laulu on myös oleellinen osa tätä yksinkertaistettua, nykyaikaan sitomatonta iskelmänostalgiaa.
Uutuuden tavoittelun sijaan Moppi ja Aivokurkiaiset tyytyvät kantamaan Viihdeimperiuminsa lippua eteenpäin. Peli on jo avattu, ilmiö on jo luotu, tässä on sopivaa jatkoa julistukselle tylsää maailmaa vastaan. Loppuun kuitenkin varoituksen sana: voipi hyvinkin olla, että joskus tämänkin tyyppinen musiikki alkaa tympiä ja läpät tuntua laimeilta, mikäli niitä liikaa toistelee levysoittimessaan tai viihdeimperiumilaiset äänitysstudiossaan. Mutta siihen asti joratkaamme yhdessä pyllykenraalin kanssa!
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-30
Arvostelija : Perttu Kantonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]