Lordi – Deadache

Lordin neljäs levy lienee ollut bändille tiukka paikka ja paineen alla tehty, saavuttihan edellinen albumi The Arockalypse (2006) erittäin paljon aiempiin levyihin Get Heavy (2002) ja Monsterican Dreams (2004) verrattuna eräänkin skaban seurauksena. Deadache jatkaa kuitenkin siitä mikä on bändille jo tuttua entuudestaan, eli melodisten tarttuvien kauhutarinoilla kuorrutettujen hard rock -kappaleiden synnyttämistä. Lordi on alusta asti tehnyt sitä mitä on tahtonut välittämättä pätkääkään muiden (paska)puheista ja juuri niin parempi.

Tällä kertaa biisimateriaalia on kuitenkin aavistuksen hankalampaa lähestyä, myös yleissoundi on hiukan rouhevampi aiempaan Lordi-materiaalin nähden. The Arockalypsen liian suorista U.D.O.-vaikutteista on päästy ja tilalla kuullaan tiukkaa, enemmän Lordin itsensä kuuloista musisointia, vaikka löytyypä levyltä U.D.O.:n debyyttialbumilta Animal House (1988) löytyvän biisin Go Back to Hell kanssa lähes samassa sävelkulussa menevä rokkaava ja erittäin tarttuva Raise Hell in Heaven. Välitön tarttuvuus kappaleissa ei ole enää niin itsestäänselvyys, kuten edeltäjällään, vaan tällä kertaa aineistoa pitää soittaa monta kertaa antaen biiseille enemmän aikaa aueta ja kasvaa täyteen mittaansa.

Deadachelta löytyy maittavia kappaleita, joskin myös jonkin verran “täytemateriaalia”. Loistavuuteen nousee turhahkon intron jälkeen levyn korkkaava Girls Go Chopping, joka lyö välittömästi epäilijöitä vasaralla päähän. Biisi on ehkä ainoita levyn heti täysillä kolahtavia heavyrock-paloja. Bite It Like a Bulldog kuulostaa levyllä paljon kovemmalta kuin Conan O`Brienin showssa huonoilla soundeilla vetästynä, toimii ja tappaa niin kuin pitääkin! Myös mainittu Raise Hell in Heaven edustaa parhautta. Levyn päättävät The Devil Hides Behind Her Smile sekä Missing Miss Charlene ovat perus hard rockia parhaimmillaan yrittämättä olla mitään muuta kuin sitä itseään, onnistuen omassa lokerossaan.

Yksi Deadachen merkillepantava seikka on sekin, että biisien nimet ovat pidentyneet aiemmista. Visuaaliseen puoleen on myös panostettu taas kuten aiemminkin. Bändin maskit on viety astetta äärimmäisempään suuntaan, samaten levynkansien taideteokset tuntuvat joka levyllä vain paranevan. Albumi on jälleen nimetty sanaleikkimäisesti kuten kaksi edeltäjäänsäkin. Deadache on hiton hieno nimi.

Deadache onnistuu olemaan jälleen kova Lordi-levy, kuten kaikki edeltäjänsäkin. Get Heavystä lähti liikkeelle lumipalloefekti, joka on vain kasvattanut ja kasvattanut Lordia vuosien saatossa. Kasvu jatkuu edelleen – tai pysyy vähintään entisellään tämänkin levyn myötä. Yhtään huonoa levyä Putaansuu orkestereineen ei ole vielä tehnyt ja toivottavasti tällä mennään jatkossakin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-11-17
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.