Levyarvostelut

Kumous – Saatanavana!

Vuonna 2002 perustettu Kumous pysäyttää jo demonsa omintakeisen nimensä ansiosta. Tekotaiteellista pikkunäppärää puuhastelua? Ehkä, mutta kun otsikko saa selityksen Kun velka muuttuu -kappaleessa, on ensimmäisestä karikosta selvitty kuivin jaloin. Lopulta Kumouksesta välittyy kuva tervehenkisenä yhtyeenä, jonka kiero suomirock jättää kuulijan hyvälle tuulelle. Ei tällä vielä kuuhun mennä, mutta suunta on selvästi oikea.

Kumouksen musiikista löytää helposti viitteitä monien konkareiden edesottamuksiin. Vaikka kaikuja on havaittavissa niin YUP:sta, Don Huonoista kuin Ismo Alangon projekteista, on Kumouksella myös omaa sanottavaa. Etenkin lyriikkapuoli kiinnittää huomion. Aiheet ovat vanhoja tuttuja: vaimo jättää, pullo kutsuu ja velkakierre ahdistaa – Kelaan voi sentään onneksi luottaa. Kumous ei sorru saarnaamaan, vaan esittää asiansa humaanisti virnistäen.

Demon kolme kappaletta ovat perushyvää tasoa, mutta biiseihin tarvittaisiin lisää iskevyyttä ja tarttumapintaa. Tasoissa vihjaa yhtyeessä piilevästä potentiaalista, joka voi hienosäädön jälkeen pulpahtaa pintaan hetkenä minä hyvänsä. Lähtökohdat ovat Kumouksella hyvässä kunnossa. Demon tuotannosta löytyy rosoa, mutta luonnosmainen äänimaailma vain tukee yhtyeen musiikillista antia.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-10-26
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.