Levyarvostelut

Anna-Karin Korhonen & Avertere – Anna-Karin Korhonen & Avertere

Anna-Karin Korhosen & Averteren musiikki on sekoitus sähkökanteletta, harmonikkaa, viulua ja perkussioita. Lopputuloksena on maailmanmusiikkia, jazzia, poppia ja funkia yhdistelevää instrumentaalimusiikkia, jonka ominaissoundi on täysin ainutlaatuinen. Anna-Karin Korhosen sähkökantele tuo äänimaailmaan paljon perinteisestä rytmimusiikista poikkeavaa fiilistä ja lisäksi Korhosen tulkinta on omintakeista, josta osoituksena myös kolme Jyväskylän valtakunnallisen kantelekilpailun voittoa. Erikoisen konseptin lisäksi, myös itse sävellykset ovat oivaltavia ja tuoreita. Tämän kaltaiset albumit ovat mukava piristysruiske, joita soisi tulevan vastaan useamminkin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-01-07
Arvostelija : Timo Korander

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.