Oasis – Dig Out Your Soul

Viisikymmentäneljä miljoonaa myytyä albumia ja aikojemme yksi hedonistisimmista rock-yhtyeistä. Nämä ovat asiat, jotka varmasti tulevat mieleen varsin monelle musiikin kuluttajalle, vaikka Oasis ei oma suosikki olisikaan. Samalla monet vetävät varsin perustelematta viivan yhtyeen kahden ensimmäisen albumin jälkeen, eivätkä puhu 2000-luvun tapahtumista juuri mitään. Mutta vaikka kahdesta ensimmäisestä albumista on muodostunut jo eräänlainen instituutio, uusimman albumin tiimoilta jopa ulkobrittiläinen mediakin on antanut ajoittain varsin positiivisia mainintoja. Samalla toki hurskaan tekopyhyyden tyyssija Pitchfork keskittyy poimimaan lainattuja riffejä, eikä oikein pysty keskittymään asennoitumatta. Tätä kautta voidaankin todeta heti kärkeen, että valtakunnassa kaikki hyvin.

Noel Gallagherin sävellyssuoni on 2000-luvulla ollut hieman tukkeessa, mutta jonkun sortin tuuraajia on onneksi yhtyeen sisältä löytynyt. Tälle albumille nuorempi Gallagher on kirjoittanut kolme kappaletta sekä Andy Bell ja Gem Archer yhden mieheen. Tuuraajien jälki ei missään nimessä yllä maestron tarjoamalle tasolle, mutta varsinkin Liamin herkät sävellykset kantavat omillaan. Samalla ne sopivat yhtyeen linjaukseen yllättävän hyvin. Tosin niistä pystyy helposti kertomaan, että pikkuveli on tällä kertaa ollut asialla. Gemin ja Andyn kappaleet ovat puolestaan melko lähellä herrojen alkuperäisten yhtyeiden materiaalia.

Albumin nimi on perin kuvaava, sillä alkuaikojen ylimielinen ajattelumalli ja sitä seurannut kokaiinin veto ovat jääneet taakse. Yhtye ei katsele olkansa taakse, eikä varsinkaan ota hernettä menneestä. Albumille on saatu vangittua reilusti blues-vivahteita, jotka vievät levyä yhä kauemmas alkuajoista. Ei Oasis kuitenkaan ole asennettaan kokonaan muuttanut, mutta se on hieman hionut särmiä loivempaan suuntaan.

Sävellysvastuun jakautumisen, ja osittain Noelin hiipumisen myötä yhtyeestä on tullut huomattavasti yhtenäisempi kuin mitä se on aiemmin ollut. Vaikka Lad anthem -osasto on selkeästi jäänyt menneiden aikojen keskuuteen, niin tarttuvuutta ja sielukkuutta yhtyeessä edelleen on. Sielukkuutta peilaa juureva Bag It Up, joka Liamin nasaalin kera on valloittava avausraita. Oikeastaan monen albumin jälkeen on todettava, että Liamin ylimielinen tyyli laulaa on paremmassa iskussa kuin vuosiin. Noelin laulama Waiting for the Rapture jatkaa tuolla juurevalla linjalla, mutta ensimmäinen single The Shock of the Lightning korjaa potin rokkaavuudellaan ja riffeillä.

Hauska nyanssi yhtyeessä on se, että Liamin sävellykset ovat selkeä vastakohta herran omalle asennoitumiselle. Esimerkiksi Liamin pianovetoinen I’m Outta Time on herkkä kappale, joka saa ajatuksen suuntautumaan lisääntyneeseen perhekeskeisyyteen. Kuitenkin levyn 11 kappaleen seassa on pari turhaa kappaletta, jotka muuten molemmat Noelin kynästä. Ihan selättävä albumi ei kyseessä ole, mutta kyllä Oasis voimissaan on. Tosin 75% maailman väestöstä varmasti haluaisi jotain ihan muuta. Yhtyeen tiimoilta voi muistella vanhoja, mutta samalla voi huoletta laittaa myös tämän albumin soimaan, sillä samankaltaisia väristyksiä tästäkin ajoittain tulee.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-02
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.