George Lynch´s Souls Of We – Let The Truth Be Known
George Lynch muistetaan ensisijaisesti rintakarvahevibändistä Dokken, jossa mies hoiti kitaristin tonttia. 80-luku oli kitarasankareiden kulta-aikaa, ja Lynch oli yksi tiheimmin Guitar Playerin tyylisissä lehdissä esiintyneistä tukkajumalista. Jälkikäteen tarkastellen Dokken jäi siihen Helix/Warrant/Winger -kastiin, jotka kyllä sopivat aikakauden muotiin ja muottiin, mutta eivät musiikillisesti koskaan saavuttaneet megasuosiota. Moni muistaakin Dokkenin lähinnä ulkomusiikillisista avuista, esimerkiksi Lynchin omalaatuista designia olleet kitarat herättivät aikanaan kovastikin huomiota.
Dokken kuopattiin jo vuonna 1989, jonka jälkeen George Lynch on jatkanut levyjen tekemistä soolourallaan. Lynch Mob herätti jonkinlaista supinaa musiikkipiireissä, mutta ei noussut mitenkään erityisen merkittäväksi porukaksi. Riitaisesti hajonnut Dokkenkin on kasattu välillä uudestaan (kuten myös Lynch Mob), mutta suuruuden päivät ovat George Lynchin osalta auttamatta takanapäin. Erilaisia projekteja on tullut ja mennyt, Lynch on todella tuottelias kaveri. Uusin näistä on nimeltään Souls of We, jonka levy Let the Truth Be Known saapui hiljattain markkinoille.
Ennakkoluulot kumoutuvat heti alussa, kyseessä ei olekaan elämään kyllästyneen entisen kitarasankarin viimeinen oljenkorsi, vaan aidosti groovaavaa hard rock -mausteista jyystöä sisältävä teos. Avauskappale ja nimiraita Let the Truth Be Known lyö päälle reippaan vaihteen heti kättelyssä, ja musiikki kuulostaa yllättävän tuoreelta. Heti ensimmäiseksi mieleen tuli Roy-Z:n tuotanto, ja levyn saatteet ja kannet oli tutkittava nopeasti, josko tuottajaguru on ottanut jälleen yhden vanhan suuruuden käsittelyynsä? Eipä ole, levy on ihan itsensä herra Lynchin ja vokalisti London LeGrandin (tuttu Brides of Destructionin riveistä) tuottama, ja pääasiassa miehet vastaavat itse myös biiseistä. Souls of We ei oikein tunnu perinteiseltä bändiltä, ja vaikka sisäkannessa mainitaankin neljä henkilöä bändin jäseniksi, soittaa lähes joka biisillä eri rumpali ja/tai basisti. Yhteistyö LeGrandin kanssa tuntuu kuitenkin sujuvan, mies on erittäin hyvä vokalisti ja sopii levyn tunnelmaan erinomaisesti.
Kuuntelua parhaiten kestävä materiaali on selvästi sullottu levyn alkupäähän. Jo mainitsemani Let the Truth Be Knownin lisäksi kakkosbiisi January on erittäin hyvä kappale, myös Skeleton Keyn melodia on kaunis ja pienellä kuuntelulla nostaa tunnelmaa mukavasti. Puolivälin jälkeen levy alkaa jo puuduttaa, ja mielestäni 14 biisiä on aivan liikaa. Ymmärtäisin asian paremmin, jos kysymys olisi toisentyyppisestä, hivenen eeppisemmästä musiikista. Kun kappaleiden kestot ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta neljän ja viiden minuutin väliltä, ei Let the Truth Be Knownia jaksa kuunnella kokonaan kuin pienissä paloissa. Ehkä Lynchin olisikin kannattanut palkata joku ulkopuolinen katsomaan tuotannon perään, ihan vain hallitumman kokonaisuuden nimissä. Let the Truth Be Known ei kuitenkaan missään nimessä ole huono tai tylsä levy, itse asiassa en olisi uskonut George Lynchin kynästä enää irtoavan näin mielenkiintoista materiaalia.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-01-26
Arvostelija : Ville Kuitunen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.