Tangaroa – One Hand For The Throat, One Hand For The Knife

Albumin kanteen lätkäisty kubistinen kollaasi kuvaa eittämättä hyvin brittiläisen Tangaroan kaoottista metallinpurkausta, jossa perinteiset biisirakenteet on hakattu palasiksi ensin kirveellä ja sitten vielä vedetty paperisilppurin lävitse. Ei olekaan sattumaa, että kuva muistuttaa Dillinger Escape Planin taannoisen Miss Machine –levyn kansikuvaa. Tangaroa liikkuu nimittäin hyvin samanlaisilla sameilla vesillä kuin DEP ja sen lukuisat seuraajat ja jäljittelijät. Hirvittävästi dissonanssia eli riitasointuja, tiuhaan viuhahtavia loputtomia erilaisia riffejä ja riffinpalasia, kaoottista, epäselvää huutoa ja alati vaaniva, epämukava vaaran tunne. Jotkut kutsuvat sitä melusaasteeksi, toiset vaikkapa ”mathcoreksi” eli suomeksi ”matikkametalliksi”.

Tangaroan levy on hyvä muistutus siitä, kuinka äärimmäisinkin hyökkäys taiteen, tässä tapauksessa musiikin, vakiintuneita konventioita vastaan voi itsessään muuttua suorastaan raivostuttavan tylsäksi ja konventionaaliseksi. Jatkuvista poikkeuksista tulee sääntö. One Hand for the Knife, One Hand for the Throatia kuunnellessa alun hengästynyt ihastus vaihtuu hiljalleen karvaaksi pettymykseksi ja lopulta ikävystymiseksi ja raivostumiseksi. Toki joku saattaisi tähän väliin todeta, että ”mut kun sä et tajuu tota hienoo ykstoistakahdeksasosaa-riffiä” ja että ”Tangaroa on joukko nerokkaita ja virtuooseja muusikoita”. Tottahan se on, mutta onneksi musiikkia ei yleensä arvoteta sen perusteella, montako laskutoimitusta sen säveltämisen aikana on tehty.

Kunpa tämä olisi edes omaperäistä, mutta kun ei. Toisin kuin esikuvansa, Tangaroan ilmaisu on vain yksinkertaisesti aivan liian tyhjäpäiväistä ja itsetietoista, huumorintajutonta kikkailua. Siinä missä Dillinger Escape Plan saattoi vielä hyvällä syyllä lätkäistä sen kollaasin levynkanteensa, niin tämän levyn kannessa se vain muistuttaa siitä kuinka merkityksettömän populaarikulttuurin ajassa elämme, ja kuinka vähän omaperäistä tässä brittiläisessä bändissä lopulta onkaan. Tangaroasta voi hyvin nauttia pieninä, harkittuina annoksina, jolloin se vielä jaksaa jotenkin viihdyttää ja hauskuuttaa. Levyn mitassa se ei toimi laisinkaan. Hieman kuin seuraisi erikoista mustekalaa, joka tanssii ja hakkaa halkoja yhtä aikaa – aluksi hyvin hämmentävää ja mielenkiintoista, mutta pikkuhiljaa sekin alkaa tympiä.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-01-02
Arvostelija : Lauri Myllymäki

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.