Diagonal – Diagonal

Rise Above tuntuisi yhä enenevissä määrin suuntaavan aikakoneensa 70-luvun suuntaan. Viimeisimpiä nykyaikaan kaapattuja kiinnityksiä on brittiläinen Diagonal, joka jo debyytillään tuntuisi hioutuneen uskomattoman varmaotteiseksi yhtyeeksi. Seitsenpäisenä hirviönä myös soitinkavalkaadi on aikamoinen, vaikka ei mitenkään eriskummallinen näinkin vahvasti progeen suuntautuneelta bändiltä.

Kosketin- ja puhallinsoittimineen levyn ensimmäinen raita, Semi Permeable Men-brain, lähtee liikkeelle kuin kepeämpi versio Bitches Brew’n aikaisesta Miles Davisista, kunnes liukuu monikerroksisempaan progressiiviseen rockiin. Soolot ovat loppumattomia, oli kyse sitten kitaroista, kosketinsoittimista, rummuista tai puhaltimista. Laulu on harvinaisehkoa herkkua, vaikkei Alex Crispinin hieman väritön ääni varsinaisesti olekaan yhtyeen huippusaavutuksia. Pakkaa sekoitetaan yhä edelleen space rock -tyylisillä suhinoilla ja efekteillä, ja yltyypä rumpali Luke Foster hetkeksi takomaan hillittömästi groovaavaa, sademetsien alkuperäiskansat mieleen tuovaa komppia.

Kakkoskappale Child of the Thunder God taasen sisältää jazzahtavampaa henkeä ja enemmän laulua, joista mieleen nousee etäisiä King Crimson -mielleyhtymiä. Loppua kohden jammailu taas kuitenkin ottaa vallan, eikä voi kuin ihmetellä miten vaivattomasti yhtye vyöryttää kappaleitaan eteenpäin. Näiden kahden ensimmäisen kappaleen Diagonal esittelee suunnilleen koko repertuaarinsa, johon kaikki levyn viisi kappaletta perustuvat, mitä nyt Cannon Misfiressa basisti Dan Pomlett lipeää soittamaan selvästi funkimpia kuvioita ja Pactissa esitellään leijuvimpia kosketinosuuksia.

Vaikka tietoni tämän tyyppisestä musiikista onkin aika rajallista, kuulostaa Diagonal kokonaisuutena vähän siltä, kuin kaikki 70-luvun vähänkin progressiiviset rockia muistuttavat musiikkityylit olisivat sulautuneet yhdeksi genreksi. Diagonalin lämmin soundi on miellyttävää kuultavaa ja yhtyeen vaivattoman monimutkainen musiikki on myös vaivatonta kuunneltavaa, vaikka hetkensä kestääkin ennen kuin luonnollisesti mammuttimittaisten kappaleiden käänteet käyvät tutuiksi tutuiksi.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-12
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.