Los Bastardos Finlandeses – Return of El Diablo

Teoriassa Royal Tramps– ja enemmän mielikuvissa Peer Günt -manttelinperijä Los Bastardos Finlandeses jatkaa esikoisalbuminsa My Name Is El Muerten ruutista länkkärirytinää. Royal Tramps -kitaristi Olli Kykkäsen eli bastardo-nimeltään Don Osmon pystyyn pistämässä bändissähän soittaa musataustoiltaan varsin vakuuttava suomirock-kaarti: muun muassa rummuissa jyrää El Bastardo Grande eli tutummin Twist Twist Erkinharju. Tämän virtuoosin vuoksi bastardot käsitettäneenkin usein jonkinlaiseksi Peer Günt -kaksospuoleksi, vaikkei musiikkikaan günteistä niin kaukana ole. Hard rockia kuin hard rockia, vaikka bastardot vääntävätkin sitä ihan omalla tyylillään.

Debyyttiä biisimatskultaan hieman värikkäämpi ja siksi vinkeämpi kakkosalbumi ei sekään petä kunnon rock’n’roll -jytinän ystäviä. Silloin, kun laulettiin tuon mainitun kunnon rock’n’rollin tulevan jostain perseen pohjasta, tarkoitettiin mitä todennäköisimmin juuri tätä. Mitäpä tähän muuta lisäämään: soittoa sen puoleen kuin soundejakaan ei käy moittiminen, ja musiikkikritiikillinen itsemurhahan se melkein olisikin tällaisten taitajien ollessa kyseessä. Kaikessa karheudessaankin albumille olisi voitu saada bändin mieletön äijäenergia (tässä tapauksessa vähän passé äijä-sana on paikallaan) tuupattua jotenkin paremmin. Tai sitten tämä bändi ei vain toimi sateisena marraskuun iltana yksin kotisterkoista soitettuna niin hyvin, kuin se oikeasti toimii.

Silti takaraivoon jää soimaan: “Hold tight! White knuckles!” Ärrr!

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-01
Arvostelija : Emilia Kukkala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.