Levyarvostelut

Gathering, The – Downfall

Hollantilainen The Gathering on epäilemättä eräs goottimetallin arvostetuimmista bändeistä. Downfall B-puolikokoelma tarjoilee harvinaisia helmiä bändin alkuajoilta, ennen Anneke van Giersbergenin tähdittämää Mandylionia. Mielästäni juuri tuolloin bändin ilmaisu muuttui mielenkiintoiseksi. Tämä julkaisu vahvistaa tunnetta entisestään. Bart Smits on ala-arvoinen vokalisti, ainakin verrattuna Anneken kauniin kuulaaseen ääneen.

Materiaalin vähyydestä kokoelmaa ei voi syyttää. 27 kappaletta, joista 7 ennenjulkaisematonta ja kokonaiskestoa 140 minuuttia. Tuotannollisesti kappaleet ovat kamalaa kuultavaa. Varsinkin demot. Promokappale ei edes tarjoa arvosteltavaksi kehuttuja liner-noteja ja harvinaisia valokuvia. Tätä kokoelmaa voi suositella vain todellisille fanaatikoille. Mielenkiintoisempaa on tarkkailla ryhmän kolmatta aikakautta, sillä bändi on kovaa vauhtia valmistelemassa seuraavaa studioalbumia uuden vokalistin kanssa.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-01-12
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.