Iku – Suomirock-ilta

Iku on hieman hämmentävä bändi. Se syntyi Dingon kuolinvuonna perustajajäsen Ilkka “Iku” Tukiaisen jätettyä Jussi Hakulisen & Kinskyn ja on sittemmin pukannut melko tasaiseen tahtiin levyjä pysyen tiukasti omassa ruisleipäsuomirock-linjassaan, joka ei ole yhtyettä nostanut vielä minkään musatrendin aallonharjalle ja suuren yleisön tietoisuuteen. Tosin uudessa nimibiisissä on hittipotentiaalia, yllätys yllätys, sellaiseksi tutuksi suomirock-hoilaukseksi. Mutta takaisin porilaisuuden ytimeen… Paitsi että bändin jäsenistöllä on porirock-taustaa, se myös on porilainen – mutta olematta silkkaa porirockia. Tuulahduksen menneiltä vuosikymmeniltä se silti tuo, niin hyvässä kuin pahassakin. Esimerkiksi Öljyiset Siivet on nahkapusakantuoksussaan ja naiiviudessaankin vilpitön ja siksi jollain tapaa koskettava biisi.

Suomirock-illan nimeäminen 20-vuotisjuhla-albumiksi ihmetyttää hetken myös: bändi on pistetty oman ilmoituksensa mukaan kasaan -86 (saatekirje) tai -87 (kotisivut), mutta juhla-albumi julkaistaan 2008. Albumi on kuitenkin äänitetty 2006-2007, joten selittäköön tämä hetkellisen hämmästyksen. Mutta aikoja sitten kuopatun Wanhan Laineen tuotannon esittelyä tällä albumilla (kuten edelliselläkin Musta Herra -albumilla) olisi voinut vielä miettiä. Vaikka biisimatsku käy juohevasti Ikun oman materiaalin joukkoon, tuntuu edellisen bändin vanhojen biisien lätkiminen uusille albumeille tässä tapauksessa väistämättä vähän siltä, että oma matsku loppui kesken.

Mutta eipäs lyödä kuitenkaan kuin vierasta sikaa, kyllä Ikulle varmasti kuuntelijansa löytyy. Tai siis löytyy, kunhan ne löytävät Ikun tai Iku ne: potentiaalista kuulijakuntaa tällaisen suoraviivaisen, melankolisen ja hieman romanttisenkin suomirockin soittajille luulisi maassa riittävän. Biisit on saatu kasari- ja ysäritakaumista huolimatta kuulostamaan aikaisiltaan, eikä myötähäpeää synnyttävän vanhoilta. Eivätkä ne sitä paitsi kaikki ole mitään samalla kaavalla vedettyjä suomirock-jeejee-huutoja. Esimerkiksi Luulosairas on vinkeä poikkeus suoraviivaisesta ja synkähköstä muusta materiaaliista. Ja vaikka sanoitukset olisi helppo leimata lapsellisiksi, paistaa niistä kuitenkin läpi jonkinlainen pieni ja lämmin inhimillisyys, mikä ei tosin nykyisin ole kovin kovassa huudossa. Paikoin lyriikat ovat sitä paitsi hyvinkin toimivia, jopa oivaltavia.

Ja rahtarit huomio, albumilta löytyy myös hauska biisi nimeltään Rakkaani ajaa rekkaa!

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-01
Arvostelija : Emilia Kukkala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.