Levyarvostelut

Abigail Williams – In the Shadow of a Thousand Suns

Debyyttinsä julkaissut yhdysvaltalainen Abigail Williams on ilmeisesti muodostunut netissä jonkinlaiseksi ilmiöksi. New Yorkissa majaa pitävä bändi kuvailee itseään Göteborg-deathin, hardcoren ja black metalin yhdistelmäksi. Yhdistelmä kuulostaa kaoottisemmalta kuin orkesterin musiikki todellisuudessa on, sillä In the Shadow of a Thousand Suns edustaa hetkittäisistä deathvaikutteistaan huolimatta lähinnä melodista ja eeppistä mustametallia hieman Emperorin ja Arcturuksen hengessä. Seassa kuullaan pianoa ja sinfonisia elementtejä, jotka sopivat kyllä tunnelmaan mutta joiden innovatiivisuus on kaukana saatekirjeen hehkutuksesta. Ehkä parempi niin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-27
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.