Levyarvostelut

Klamydia – Usvaputki

Vaasalaisen punkrock-bändi Klamydian ura on ylittänyt juuri 20 vuoden rajapyykin ja sen kunniaksi julkaistaan nyt tupla-dvd. Pläjäyksen ykköslevy pitää sisällään viime kesänä Rovaniemen Simerockissa taltioidun keikan kokonaisuudessaan, dokumentin tynkää sekä kaikki bändin musiikkivideot. Kakkoskiekolla onkin faneille harvinaisempaa herkkuosastoa, nimittäin livepätkiä ihan bändin ensimmäisestä keikasta tämän vuoden esiintymisiin asti.

Ykköslevyn keikka antaa hyvin kuvan Klamydian livekunnosta näin vuonna 2008, mutta toisaalta kappaleiden aiheiden pyöriessä teinimeiningeissä, bändi näyttää jotenkin huvittavalta, nelikymppiset pulskistuneet ukot vetämässä kolmensoinnun amispunkkia, ja vielä eturivi täynnään nuoria tyttöjä ja poikia. Ei kuulosta kovin uskottavalta kun Vesku Jokinen hoilaa pussikaljameiningeistä tai kännissä kotiin menemisen peloista näinä päivinä. Myös Klamydian uudemman kaman sanoma jatkaa edelleen samoilla linjoilla kuin 20 vuotta sitten. Kovinkaan suurta kasvua suuntaan taikka toiseen ei bändillä ole tapahtunut urallaan, vaikka onhan kappaleisiin saatu sen ikuisen kolmen soinnun sijasta nykyään neljä. Myös tietynlainen melodiataju tuntuu nykyään bändillä olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kakkoslevyn livepätkät alkavat ihan yhtyeen ensimmäisestä keikasta ja etenevät kronologisesti ihan viime kesäisiin esiintymisiin. Alkupään kuvan laatu on suoraan juuri sitä mitä se 90-luvun alussa usein oli, eli todella surkeaa. Loppua kohti taso paranee. Nähtävissä on myös keikkapaikkojen tason muutos. Yksi mikä on kuitenkin pysynyt lähes samana alusta näihin päiviin, on nimenomaan vokalisti Jokinen, kun muut jäsenet ovat joko menneet tai tulleet uran edetessä.

Vaikka Klamydia taitaakin suomalaisen teinipunkin tekemisen aakkoset, se kärsii tätä nykyä uskottavuusongelmasta. Jotenkin dvd:tä katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, että tuskinpa tämänkään yhtyeen taival tulee enää loputtomasti jatkumaan. Mutta 20 vuotta pulkassa tällä meiningillä, sehän ei siis voi olla suinkaan kehnompi saavutus. Mutta voisiko tämä tapahtua missään muualla kuin Suomessa? Luulenpa että ei. Suomalaiset on hullu kansa!

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-23
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.