Tapes – Aloha!

Jukka Salminen on yksi Tampereen paitsi aktiivisimmista, myös sympaattisimmilta vaikuttavista rockpersoonista. Miestä näkee keikkalistoilla milloin minkäkin bändin minäkin instrumentalistina, levynkansien tekijätiedoissa sekä soittajana että kuvaajana, niin yksittäisten klubien kuin kokonaisten tapahtumienkin järjestäjänä ja Tiskijukka-nimellä levyjä pyörittämässä tämän tästä.

Salmisen Tapes-nimellä tekemän kakkossoololevyn Aloha!:n saatekirje kuvailee albumin sisältöä näin: ”60-luvun psykedeelinen poprock, 70-lukulaiset laulaja/lauluntekijät, kantrin, folkin ja jopa heavymetallin perinne sotkeutuvat Salmisen 2000-luvun postmodernissa pop-vatkaimessa.” Saatekirjeet harvoin osuvat näin nappiin. Tapes on karistanut mies ja kitara -mentaliteetin kauas taakseen ja onnistuu olemaan yhtä aikaa yksinkertainen, mutta silti monipuolinen. Tyylilajit sekoittuvat sopuisasti, ja biisejä yhdistää Salmisen ystävällinen, mutta surulla sävyttynyt lauluääni.

Monitahoisuudessa on toki etunsa. Sanoituksista voi löytää monenmoiseen tunnetilaan sopivia merkityksiä ja temmon voi halutessaan kuvitella surulliseksi tai lempeän kauniisti laahaavaksi: niin vastarakastunut kuin kipeää eroa tekeväkin voivat kuunnella Aloha!:a yhtä kovalla samanlaisista kaiuttimista, mutta täysin eri fiiliksellä.

Aloha! on nimenomaan tunnemusiikkia. Ilman keskittymistä levy voi tuntua aavistuksen hajanaiselta: tarjontaa kun on aina If Youn hittipoljennosta Mescaleron kansanlaulumaiseen potkintaan, Only Ifin pehmoiseen bluesiin ja Colossalin perinteiseen indiepoppiin. Tyylilajin vaihteluista huolimatta levyn perusvire pysyy koko ajan melankolisena, mutta silti lohdullisena. Kokonaisuutta kantaa Salmisen persoona.

Ilman valmista olotilaa, kuten vaikka sitä tuskaista eroa, Aloha! saattaa jättäytyä etäiseksi ainakin ensikuuntelulla, ja ehkä vähän vielä toisellakin. Mutta kun levy pyörähtää stereoissa riittävän moneen kertaan, alkaa levy hahmottua ja herkkyys tarttua tervaiseenkin sydämeen. Vaikka tällä(kään) levyllä Tapes tuskin nousee yhdellekään kesäfestareiden päälavalle, pienetsuuret biisit jaksavat soida vähän pienemmistä kaiuttimista vielä pitkään. Kappaleet kestävät aikaa samalla tavalla kuin ne musiikin alalajit, joita Tapesin vatkain on käsitellyt.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-10-30
Arvostelija : Anne Salomäki

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.