Fabulam Fier – Promo 2008
Tuoreen tamperelaisnelikon ensidemolla perinteinen, jenkkityylinen ja rässipohjainen death metal törmää ruotsalaisdödiksen melodisuuteen. Keskitempoisesta nopeahkoon yltävät kolme biisiä ovat hienosti yhteen nivottuja ja edustavat melko perinteistä metallin kuvaa. Levyltä löytyy niin messevää riffittelyä kuin melodiatremoloitakin.
Vuonna 2006 perustetun bändin soitto kulkee varsin jouhevasti ja virheettömästi joka jampalla. Jokaiselle instrumentille on myös keksitty pieniä koukkuja sinne tänne, mikä pitää mielenkiintoa yllä. Laulutulkinta puolestaan on perustavanlaatuista örinää niin hyvässä kuin pahassakin. Sounditkaan ei isoja valittamisen aiheita tarjoa.
Mitä soittopuoleen tulee, Fabulam Fier on varsin potentiaalinen bändi. Myös biisinteossa rakenteet ja ulkokuori on mainiosti tehty. Petrattavaa löytyisi itse sisällöstä. Vaikka bändi sotkeekin tekemisiinsä useantyylistä materiaalia, jää lopputulos hieman vaisuksi. Kaivattaisiin omintakeisuutta ja tarttumapintaa. Demon joutui kuuntelemaan muutamaan otteeseen, ennen kuin siitä jäi yhtään mitään päähän. Kuitenkin ensidemoksi suoritus on varsin mainio. Sisältöön satsaamalla ja omaleimasuutta lisäämällä siitä saisi silti huomattavasti paremman.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-09-26
Arvostelija : Matti Pitkänen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.