Levyarvostelut

Rising Faith – The Arrival

Ruotsalainen Rising Faith on yksi, lähinnä tusinapoweria julkaisevan, Limb Musicin debytanteista. Muiden ideat on tällä kertaa lastattu aivan turhan pieneen paattiin.

Väkinäisen huminaintron jälkeiset ensimmäiset kappaleet ovat lähes lupauksia herättäviä. The Arrival taantuu kuitenkin jo kolmannen biisin jälkeen sellaiseen tylsämielisyyteen, että kuulija saa yrittää tosissaan pysyä hereillä. Keskinopeat kappaleet rullaavat eteenpäin herättämättä minkäänlaisia tunteita. Laulun taustalla tuplabasarit ja pitkät kitarasoinnut täydentävät yllätyksettömyyttä, välillä sekaan heitetään ympäripyöreä kitarasoolo. Positiivista sanottavaa löytyy vain laulumelodioista, jotka ovatkin levyn ainoa eteenpäin vievä voima. Vokalisti Kristian Wallinin ääni on voimakas ja puhdas, vaikkakin karismaton. “Karismaton” on itse asiassa varsin hyvä määre koko bändille.

Julkaisukynnys tuntuu metallissa olevan tänä päivänä kovin matalalla. Parempia aikoja ja parempaa musiikkia odotellessa tyydyn kuuntelemaan vaikkapa uutta Metallicaa.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2003-06-17
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.