Pg.Lost – It´s not Me, It´s You!

Näin viime yönä unen, missä huomasin käsivarressani verisuonen olevan pinnassa ja tuossa verisuonessa menevän loismadon. Pysäytin madon etenemisen sormellani ja aloin vimmatusti pätkimään sitä kynnelläni palasiksi. Kun tuo valkoinen iljetys verisuonessani oli viidessä osassa, ymmärsin etten ollut tappanut sitä; olin vain saanut aikaiseksi sen, että minussa oli nyt viisi loismatoa.

Siinä teille aasinsilta.

Ruotsalainen post-rock-yhtye Pg.Lost toimii yhden tavoitteen puolesta, mutta jakaa itsensä pienempiin osasiin ja näin ollen tarttumaan kuuntelijaansa tehokkaammin. Mitään eksoottista tautia yhtye ei It’s Not Me, It’s You! -debyytillään levitä. Yhtyeen post-rock on varsin perinteikästä: pitkiä kaaria, pitkiä vetoja. Ruotsalaisista virkaveljistään se on tyylissään ilmeettömämpi kuin Aerial tai Scraps of Tape ja lähempänä esimerkiksi Sickoakesia tai yhden demoalbumin ihmeeksi jäänyttä Our Last Hope Lost Hope -yhtyettä.

It’s Not Me, It’s You! on hyvä suoritus. Pg.Lostin sovittelemat askeleet kohti sävellysten aina äänekästä loppua ovat hyvin harkittuja, hyvin aseteltuja, hyvin kauniita. Bändin neljä jäsentä saavat aikaiseksi päälukua isomman soundin. Kun kitarat pääsevät valloilleen, niiden massan ääni on kuin keinahtaisi samettilakanoihin nukkumaan. Ääni on säröillä, mutta kokonaisvaltaisen pehmeä. Juuri tätä suuri osa post-rockin ystävistä musiikilta toivookin.

Isoa kitaraa on enemmänkin, mutta se saa vastakohtia seesteisistä kohdista, joissa ääni seisoo paikallaan punoen tunnelmaa – yhtye hyödyntää hiljaisen ja äänekkään intensiivisyyden. Se tekee taiteensa myös helpoksi: missään vaiheessa kappaleissa ei ole epämiellyttäviä, väärässä paikassa väärään aikaan soivia ääniä. Yhtye luottaa pitkälti perinteiseen rock-instrumentaatioon. Jousiakin kuullaan, mutta enemmän ovat äänessä heleät ja kirskuvat kitarat sekä voimakasiskuiset rummut. Laulua ei käytetä viimeistä kappaletta lukuun ottamatta ja siinäkin vain ohuen alleviivaavasti.

Pg.Lost etenee vääjäämättä kuuntelijan elimistössä viiteen eri suuntaan, mutta se ei saa paniikinomaisesti seuraamaan, mihin se menee. Yhtyeen tehokkuudessa piilee sen heikkous: kaikki kulkee vain yhteen suuntaan, kohti yhtä määrittelemätöntä tunnetta, yhtä laimeaa tautia. Nopeasti koettuna yhtye on voimakas, mutta miten pitkään levyn vaikutus kestää, selviää vasta ajan päästä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-10-17
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.