Amon Amarth – Twilight Of The Thunder God
Amon Amarth on kuin viikinkimetallin AC/DC: jokaisen uuden albumin ilmestyessä on selvää, että luvassa on suurin piirtein samaa tavaraa kuin ennenkin. Lohikäärmelaivan kurssi on pitänyt alusta lähtien, mutta orkesterin vankkumatonta visiota on turha yrittää kääntää kritiikin kohteeksi, sillä julkaisujen laatu on ollut järjestään vähintäänkin kohtalainen. Voisi jopa väittää, että ruotsalaisviisikko on onnistunut mahdottomassa eli siinä, että samasta muotista valetut levyt ovat kaikki jollain tapaa omaperäisiä ja mielenkiintoisia.
Niin on myös tuoreen pitkäsoiton laita: Twilight of the Thunder Godia pyöritellessä ihmetyttää, miten kappaleet ovat yhtäältä niin tunnistettavaa ja suorastaan kaavamaista Amon Amarthia, mutta toisaalta hyvinkin virkistävää kuunneltavaa. Erityisen mullistavia innovaatioita musiikissa ei odotetusti ole tapahtunut, vaan kyseessä on pikemminkin yhdistelmä vanhaa ja uutta. Esimerkiksi levyn avaava nimikkoraita ja Where Is Your God? sahausriffeineen voisivat olla suoraan The Avengerilta tai Once Sent from the Golden Hallilta, kun taas Guardians of Asgaard, The Varyags of Miklagaard ja Live for the Kill hyödyntävät tuoreemmasta materiaalista tuttua runttaavan rytmikitaran ja leadmelodian yhdistelmää.
Albumin kohokohdaksi nousee liki seitsenminuuttinen päätösraita Embrace of the Endless Ocean, joka muistuttaa kovasti The Fate of Nornsia niin melodialtaan kuin sanoituksiltaankin: kumpaakin kappaletta leimaa alusta lähtien tiedossa oleva epäonninen loppu, jota lohduton sävellys heijastelee koskettavan hienosti. The Heron aikana taas kuullaan kiekon uskaliain tempaus, kun särökitaramöykkäys lakkaa hetkeksi minimaalisten jousisoitinten tieltä. Ratkaisu sopii yllättävyytensä takia hyvin kokonaisuuteen. Toivottavasti seuraavalle levylle ei kuitenkaan ole palkattu kokonaista sinfoniaorkesteria. Yhtyeen nykyinen resepti on toimiva tällaisenaan, eikä tie Valhallaan ole auennut muillekaan kokoonpanoille ylimääräisten krumeluurien avulla.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-11-03
Arvostelija : Jere Salonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.