All That Remains – Overcome
Tiedättekö kuinka vaikeata on antaa numero levylle, joka kuulostaa jo ensimmäisestä kuuntelukerrasta vuoden parhaalta levyltä, mutta sitten kun levy pyörähtää kolmatta kertaa ympäri niin tulee jo hieman “blah”-olo? Tästäkin huolimatta levy on eksynyt ihan vapaaehtoisesti levysoittimeeni tasaisin väliajoin. Olen kuitenkin todennut että vaikka kappaleet olisivat random-järjestyksessä, niin viimeistään kuudennen kappaleen kohdalla alkaa tökkiä ja pahasti, joten en uskalla antaa levylle millään erinomaista arvosanaa.
Soundien ja soiton puolesta ei ole minkäänlaista nokan koputtamista, mutta mikäli The Fall of Ideals -levyllä mielestäsi menivät melodisesti ja puhtaasti laulutut popkertsit hieman överiksi This Callingin kanssa, niin tulet pettymään karvaasti. Tällä levyllä niitä on vielä runsaammin ja ne on jalostettu vielä asteen verran pidemmälle. Sellaisen ahaa-elämyksen sain lukiessani sanoituksia, että niissä on aika selkeä kristillinen leima, vaikka asiasta ei suoraan puhutakaan. Myöskin sisäkansien grafiikka viittaa symboliikallaan tähän suuntaan.
Kymmenen vuotta täyttäneen All That Remainsin neljäs lätty on ehdottomasti tutustumisen arvoinen modernin metallin lätty. Overcome on puhtaiden lauluosuuksien takia edukseen massasta eroava läjäys verrattuna muihin metalcore-aallon kasvottomiin rieskoihin.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-10-17
Arvostelija : Anssi Tenhunen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.