Mordicus – Dances From Left
Dances from Left on joensuulaisen Mordicusin ainoaksi jäänyt täysipitkä julkaisu vuodelta 1993. Luonnollisesti levyä on jo vuositolkulla ollut mahdotonta saada käsiinsä, joten espanjalainen Temple of Darkness Recordsin uusintajulkaisu tulee tarpeeseen, vaikka kohderyhmä ei olekaan koolla pilattu. Alkuperäisen albumin lisäksi julkaisulle on lätkäisty kuusi bonuskappaletta, jotka on kasattu kokoon yhtyeen demoilta ja ainokaiselta seiskatuumaiselta.
Varsinainen Dances from Left -albumi on vahvasti ruotsalaisvaikutteista death metalia karskista kitarasoundista liikoja konstailemattomaan kappalemateriaaliin. Tempo pidetään tyylilaajin perinteiden mukaisesti maltillisena – vaikka death metalin ollessa kyseessä se on luonnollisesti suhteellista – ja turhaa vauhtisokeaa mäiskettä ei ilmene. Tutun brutaalia riffittelyä täydentävät kitarasoolot ja -melodiat, jotka tuovat hieman lisää kontrastia mukaan. Mordicus ei siis aikoinaan lähtenyt keksimään pyörää uudestaan, vaan perustyökaluilla on saatu aikaan onnistunut levy, joskaan ei ehkä kuitenkaan mikään ajaton klassikko.
Bonusmateriaalin demokappaleisiin tultaessa on äänenlaadun lasku ilmeinen ja materiaalikin on selvästi enemmän Carcass-vaikutteista, varsinkin laulupuolen korina/korkeampi örinä -vuorottelussa. Kaksijakoinen laulutyyli on kyllä varsinaisellakin albumilla kuultavissa, joskaan ei yhtä korostuneena. Myös viimeiset kolme kappaletta eli Three Way Dissection -seiskalla alunperin kuullut kappaleet jatkavat samalla linjalla, joskin melodisemmat kitaraosiot viestivät jo tulevasta. Kuitenkin, bonusmateriaali ei osaa ollenkaan vaikuttaa siinä määrin kuin levy alkupuolisko ja todennäköisesti tulevaisuudessa ainakin omalla kohdallani ne jäävät kuuntelematta.
Vaikka levyn jälkimmäinen puolisko hieman vetääkin julkaisua keskinkertaisen suuntaan, on jo Dances from Left -albumi hankkimisen arvoinen. Kokonaisuutena julkaisu ei aivan toimi, mutta joka tapauksessa uudelleenjulkaisu on perusteltu ja suorastaan hyvä asia.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-10-06
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]