Dying Fire – Cold Land
Nopean melometallin voimaan luottava Dying Fire on nelisen vuotta vanha yhtye Porvoosta. Tällä toisella äänitteellään bändi toimi vielä kaksimiehisenä, sillä kokoonpanoon kuuluivat vain kitaristi Markku Tahvanainen sekä laulusta ja muista soittimista vastannut Mika Lönnström. Nyttemmin kokoonpano on kasvanut kahdella, mikä helpottaa olennaisesti paitsi keikkailua, toivon mukaan myös sitä, että Lönnström pääsee keskittymään enemmän laulamiseen. Laulupuoli kun on bändin selvästi heikoin lenkki.
Demon kaikkia biisejä leimaavat samat ominaisuudet. Ne alkavat varsin lupaavalla introlla tai riffittelyllä, joka kantaakin alun yli. Mutta siinä vaiheessa, kun alkuosa on ohi, kappaleet alkavat läsähtää ikävästi, sillä Lönnströmin laulutaidot eivät yllä sille tasolle, mitä näin hyvät kitaramelodiat vaatisivat. Biisit ovat myös kauttaaltaan turhan samantyyppisiä eli nopeita ja liikaa kertosäkeisiin painottuvia. Riffit ja soolot ovat kyllä komeita, mutta soolot sortuvat usein siihen, että ne ovat kovin irrallisia kappaleen muista osista.
Dying Firella riittää vielä tekemistä, ennen kuin sen musiikilla on potentiaalia saavuttaa suuria yleisömassoja. Vahvimmillaan se on sävellyspuolella, kun taas sovitukset ja laulaminen kaipaavat selvää petrausta. Muutama laulutunti voisi olla kenties paikallaan.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-08-31
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.