Levyarvostelut

Mind Factory – Medication

Seisemästä mikkeliläismuusikosta koostuva Mindfactory tekee heti kättelyssä saatekirjeessään selväksi, että tässä ollaan hakemassa levytyssopimusta, eikä lähestymistapa ole nöyrä, kuten yleensä. Bändi on ollut pystyssä vuodesta 2002 ja aiemmin on julkaistu vain Black Angel -nimeä kantava teos vuonna 2005. Black Angel oli yhden MySpace-näytteen perusteella vielä Pantera-tyylisempää raskaampaa, mutta silti siroa metallia.

Nyt Medication-äänite lääkitsee tunnelmallisemman hevahtavamman metallin nälkäisiä. Mindfactory hoitaa vokaalit kahden täysin erityylisen, joskaan ei maailman omaperäisimmän tavan mukaan, eli nainen (Mirva Eronen) laulaa nätisti ja Mies (Erkko Romo) korisee aggressiivisemmin, tosin tässä aggressiivisuus ei tarkoita äärimmäistä vihanpurkausta, vaan ennemminkin maskuliinista kykyä luoda ”pelottavaa” ilmapiiriä. Mirvan laulu on pääosassa ja Erkon puolestaan lisämausteena. Eipä sen tarvitsekaan omaperäisen kaavan mukaan mennä, jos homma toimii, ja näillä itäsuomalaisilla toimii.

Yhtyeen musiikkia on hieman hankala lokeroida valmiisiin genreihin. Mukana on siroja ja herkempiä tunnelmia ja melodista heavy metalia, kun taas välillä pusketaan rankempaakin jyrävaihdetta päälle ja yritetään maustaa keittoa thrashillä, mutta soppa pysyy kuin pysyykin omalla linjallaan, eikä lähde liikaa kikkailemaan ja kokeilemaan kantavuuttaan. Avaus- ja samalla nimiraita esittelee bändin parhaiimmillaan kera tarttuvien melodioiden ja (puoli?)akustisen kitaran voimin. Välillä ammutaan kovilla ja lopuksi päätösbiisi Dying Child on silkkaa poprockia metallisilla vaikuttimilla.

Ehkä tietty linjattomuus on bändin ongelma, jos ajatellaan kaupalliselta kantimelta, mutta voihan se olla myös vahvuus, riippuen täysin asian katsontatavasta ja kuulijasta.

Vaikka Mindfactoryllä onkin periaatteessa kasassa niin ulkoisesti kuin sisällöllisesti kelvollinen paketti, veikkaan että näin ylitarjonnan aikoina, ei levy-yhtiöt vielä bändiä omakseen nappaa. Kappaleisiin pitäisi saada vielä ripaus kovempaa otetta ja määrätietoisuutta, vaikka eipä tässäkään sen puuttumisesta pääse puukottamaan selkään.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-08-27
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.