Empire Auriga – Auriga Dying
Jos promon takakannessa kuvaillaan yhtyeen musiikkia sekoitukseksi black metalista, ambientista, industrialista, psykedeliasta ja vähän yllättävämmin shoegazeria, saa melko varmasti varautua pettymykseen, jos itse asiassa menee uskomaan lukemansa. Yllättävää kyllä, amerikkalainen Empire Auriga kykenee debyytillään tyylillisesti melkeinpä lunastamaankin tämän lupauksen, lukuun ottamatta psykedeliaa. Shoegazerkin tuntuu hieman kaukaa haetulta, vaikka genretietämykseni sen suhteen rajoittuukin Wikipedian artikkeliin. Onnistuneesta tyylien sekoituksesta huolimatta Empire Aurigan sävellykselliset kyvyt eivät kuitenkaan onnistu vakuuttamaan.
Rumpukoneen ja eri lähteistä tulevan särön vallitsema äänimaisema on tumma ja kitarat ovat ajoittain häivytetty kovinkin taka-alalle, elleivät satu soittamaan melodiaa hieman kirkkaammalla soundilla, laulupuolen ollessa melkein kuiskaten toteutettua rääkylaulua. Levyn edetessä pidemmälle painotus hieman vaihtelee eri elementtien välillä ja esimerkiksi neloskappale The Lurker hyppää puhtaimmin ambientin ja industrialin äärilaidan puolelle kappaleen koostuessa kaiusta, hälyäänistä, puheesta ja surinasta. Parhaimmillaan Empire Auriga kuitenkin on Burzumin Filosofemin mieleen tuovan Waiting for the Fallin aikana, joka onkin selvästi levyn black metal -vaikutteisin kappale. Täysin ilman minkäänlaisia perkussioita etenevä kappale pysyttelee kyllä mies iskuetäisyyden päässä ambientista.
Tavallaan toivoisi, että Empire Auriga pitäisi ainakin toisen jalkansa black metalin puolella, sillä levyn päättävä Dust & Ether ei vähäeleisenä, miltei pelkkänä äänimaisemana jaksa kiinnostaa koko kestonsa mittaa. Muutenkin levy on kovin epätasainen ja vaikka särötetty äänimaailma levyn alkupuolella on viehättävää kuunneltavaa eivät sävellykselliset ideat jaksa kantaa koko albumin verran. Auriga Dying on parhaimmillaan mielenkiintoista ja kokeilevaa yhtyeen toteuttaessa itseään vailla teennäisyyden häivääkään, mutta se ei auta korvaamaan kappaleita, jotka eivät liian usein etene minnekään.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-08-21
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]