Levyarvostelut

Darkthrone – Frostland Tapes

Frostland Tapes -julkaisun suurin merkitys on siinä, että se on olemassa. Darkthronen demoilla on 20 vuotta niiden julkaisun jälkeen lähinnä vain dokumentaarinen arvo, vaikkakin jo alaikäisenä Fenrizin tekemästä musiikista oli aistittavissa antaumus ja lahjakkuus; tuossa järjestyksessä.

Peaceville-levy-yhtiö on koonnut komeiden kansien väliin Darkthronen neljä ensimmäistä demojulkaisua. Näiden lisäksi mukana on Tanskan maalla soitettu keikka vuodelta 1990, kaksi ekstrakappaletta sekä erityistäkynä omalla levyllään Goatlord-albumin instrumentaalinen treeninauha. Fenriz ja aisaparinsa Nocturno Culto kertaavat myös yhtyeen alkuaikojen historiaa kansilehtisessä. Toisin sanoen Frostland Tapes koostaa yksiin kansiin merkittävänä black metal -yhtyeenä tunnetun Darkthronen death metal -historian, pois lukien tietenkin yhtyeen debyyttialbumin Soulside Journeyn.

Frostland Tapes levittäytyy vain neljän vuoden aikajaksolle, mutta sinä aikana nuori yhtye ennättää kehittyä huiman määrän. Talvella 1988 äänitetyn ensidemon Land of Frostin viehätys on häpeämättömässä ulosannissa, joka ilmaisutaidon kehittymättömyydestä johtuen on vielä varsin ontuvaa. Hellhammerin ja Celtic Frostin vaikutus on jo kuultavissa. Merkille pantavaa on se vanhemmilla metallidemoilla kuultava uskalias asenne. Nykyaikana tämän tasoisiin julkaisuihin harvoin törmää, kun kaiken on oltava alusta pitäen niin siloteltua. Soittimesta kuuluva c-kasetin kohina tuo oman tunnelmansa sekin.

Jo toisella demollaan, joka sisältää vain yhden pitkän instrumentaalikappaleen Snowfallin Darkthrone osoittaa todellista lahjakkuuttaan. Tässä vaiheessa Nocturno Culto oli liittynyt yhtyeeseen, ja primitiivisestä proto death metallista yhtye oli siirtynyt teknisempää, monipolviseen ja melodisempaankin ilmaisuun. Neljäs demo Cromlech sisältääkin jo debyyttilevylle selvinneitä kappaleita, ja vajaassa kahdessa vuodessa Darkthronesta oli kehittynyt nälkäinen ja persoonallinen death metal -yhtye.

Goatlordin instrumentaalinen treeninauhaversio sopii hyvin tämän kokoelman mukaan. Se myös muistuttaa alleviivaten siitä, mitä Darkthronesta olisi voinut tulla, ellei se olisi muuttanut tyyliään radikaalisti toiselle albumilleen. Goatlord on synkkää, tunnelmallista death metallia, joka toimii näin raakana treeniversionakin. Lauluja tälle ei osaa edes kaivata, niin vahvoja sävellykset ovat.

Keräilijöiden kokoelmana Frostland Tapes on kattava, hyvin tehty ja tyylikäs. Vaikka Peaceville onkin varsin ansioitunut uusiojulkaisuissa, niin osaa se ne ainakin tehdä asiallisesti.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-10-20
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.