Levyarvostelut

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit – Perustuu Tositapahtumiin

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit kamppailee ehdottomasti Suomen tyylikkäimmin nimetyn bändin tittelistä yhdessä esimerkiksi 70-luvun Vihannesten, Kakkahätä-77:n ja Veljekset Perseen kanssa. Näihin yhtyeisiin – ja etenkin niistä ensiksi mainittuun – Pitkiä Kalsareita yhdistää nimen lisäksi bändin musiikillinen anti. Kyse on siis pipo varsin löysällä väännetystä huumoripunkpopista, josta löytyy vahvoja viittauksia 90-luvun alun ramopunkkiin. Ja kun kuunteluun asennoituu oikein, tämän bändin ensimmäisen kokopitkän tahdissa koleakin kesäpäivä muuttuu huomattavasti siedettävämmäksi.

Simppelisti rokkaavien kappaleiden aihepiirit pyörivät tiukasti arkielämässä ja sen eri puolten pohdiskelussa. Näkökulma on vahvan miehinen, mutta sovinismin puolelle ei sorruta hetkeksikään. Minkäs sille mahtaa, että beibi nyt ei vain tykkää rock’n’rollille haisevasta ukostaan, että kännissä on ikävä nukkua, että Bruce Willis on kova jätkä, että tyttöystävä voi kadota jopa jäätelöauton matkaan, että kropasta saattaa löytyä pelottavankin paljon karvoja ja että naistenlehtien mukaan poikaystäviltä saa vaatia myös luodinkestävyyttä?

Tasaisesta biisimassasta erottuu edukseen kaksi loppupään biisiä. Niistä ensimmäinen on tiukkaotteinen Motörhead-tribuutti Motorheadin Lemmy, jonka hokema “kukaan ei vittuile Motorheadin Lemmylle” jää kaikumaan pitkiksi toveiksi pääkoppaan. Toinen on puolestaan räkäinen päätösveisu Koulun penkille, jonka paremmin räppärinä tunnettu Mariska tulkitsee lähes yhtä suurella antaumuksella kuin Wendy O. Williams. Ilman näitä kahta biisiä Perustuu tositapahtumiin saattaisi jäädä mieleen aavistuksen tylsänä kokonaisuutena. Mutta näin ei siis ole, sillä bändiltä löytyy halutessaan kykyä myös monipuolisempaan ilmaisuun.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-20
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.