Beautiful Betrayal – Without Tomorrow
Beautiful Betrayal alkaa olla demobändipiireissä ja miksei hieman isommissakin ympyröissä tuttu nimi Suomen metallikartalla. Bändi on tehnyt itseään tunnetuksi jo viiden demon voimin, joista Without Tomorrow on viimeisin. Yhtyeen valitsema musiikillinen polku melodisessa naislaululla ja koskettimilla sävytetyssä tunnelmametallissa alkaa pikkuhiljaa vihdoin ja viimein tuottaa hedelmää.
Bändin ongelma on aiemmilla äänitteillä ollut se, että vaikka biisit ovat hyviä, niistä on uupunut se niin sanottu punainen lanka ja se, miksi biisit jäisivät mielensopukkaan vaivaamaan ikiajoiksi. Noh, mainittakoon edellisen demon Hope All Lost -biisin olleen jo lähellä.
Jyväskyläläiskuusikko on vanginnut tälle uutukaisdemolleen kaikkiaan kolme biisiä, jotka jatkavat edelleen yhtyeen hyväksi havaitsemalla tiellä. Tällä kertaa rankkuutta on tullut hyppysellinen lisää, mutta samalla äänitteen päättävä suloisempi ralli ja demon nimikappale Without Tomorrow on jotain hienoa ja uskomattoman kaunista tunnelmoivaa musisointia.
Heidin heleä ja viaton laulu yhdistettynä miesten soittoon on kyllä korvia hivelevää, mutta edelleen kuuluttaisin bändin kohdalla samaa kuin aiemminkin, eli kappaleisiin olisi kiva saada enemmän pintaa, johon takertua ja sitä myötä materiaalin tykkäysaste kasvaisi melkoisesti. Onhan tämä näinkin toimivaa ja kivaa kuunneltavaa, mutta silloin se olisi vielä kivempaa ja entistä kuunneltavampaa. Ehkäpä juuri tässä on syy, miksi Beautiful Betrayal tahkoaa edelleen ilman levytyssopimusta. Nyt muutosta tytöt ja pojat!
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-18
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.