Lucky 5 – Broken Arrow

Lucky 5:n lupaa debyytiltään kuultavan 50-lukuun pohjautuvaa, mutta soinniltaan omaperäistä garagebluesia rockabillyn ja rhythm’n’bluesin maustein, eikä petä. Fiftarimeininki on kyllä selkeästi se pohja ja rhythm’n’blues kuuluu siinä päällä myös, mutta garageblues ei välttämättä olisi ensimmäinen sana, jolla yhtyeen musiikkia kuvailisin… Mutta eipä juututa terminäpertelyyn, vaan keskitytään itse asiaan. Ja täyttä asiaa tällä albumilla on kolmentoista varsin asiallisen biisin verran.

Jos kuuntelija ei anna laulajan fingelskan liikaa häiritä, tulee hän imaistuksi syvälle hyvän mielen rock’n’roll -tornadoon, jossa kyynisimmänkin kaljatuoppikriitikon jalka alkaa vipattaa siinä missä fiftarikammoisen hämyhippiäisenkin. Lucky 5:lla on se tärkein, mikä bändillä pitää munakkuuden ohessa olla: kasa hyviä biisejä. Albumilla on niin reipasta rockabillymeininkiä huuliharpulla maustettuna (kuten vaikkapa This Road, Wolf Song, Lying to You ja vähemmän yllättävästi mutta vahvasti Stray Catsin mieleen tuovat Big Fat Mama ja Little Rebel), rockimpaa menoa tyyliin Try Again, bluesrockia rhythm’n’blues-maustein – siis kaikkea mitä luvattiinkin. Try againista tulee viimeistään kertsin kohdalla mieleen Francine, ja kuinka ollakaan: toinen kitaristihan näkyy olevan ex-francine. Tosin liekö tämä silkkaa sattumaa, sillä biisin tekijöiksi on merkitty toiset miehet… Mutta mitään lainakamaa Onnenfemmat ei todellakaan ole, vaan se on niitä harvoja uusia rock’n’roll-bändejä – olkoonkin että neljä vuotta vanha – joka onnistuu kuulostamaan itseltään ja tuomaan kaluttuun genreen jotain uutta.

Loppuun sitten näitä pieniä miinuksia. Nimittäin jos haluatte välttämättä Lucky Luke tyyliset kannet, niin allekirjoittanut lupautuu piirtämään astetta stylemmät seuraavalle levylle. Ja sitten se, mistä ei oikein pääse yli eikä ympäri, eli kaikella rakkaudella: käykää vokalistit joku englannin ääntämiskurssi. Vaikkei se vähän vaillinainen englannin ääntämys ole ennenkään bändejä estänyt menestymästä, niin ihan vaikka joutessanne. Mutta laulaja on kyllä muuten varsin mainio laulaja. Äänikin sopii tämäntyyliseen musiikkiin kuin nyrkki silmään. Ilo näin hartaudella ja antaumuksella tehtyä musiikkia on kaiken kaikkiaan kuunnella. Lisää raivokasta intensiteettiä ja kylähulluutta soittoon (vai liekö vika vain siinä, ettei sitä ole saatu tarttumaan levylle studiossa), niin bändille ei voi antaa muuta kuin vitosen. Pisteet kotiin erityisesti hyvistä biiseistä, niissä on sitä jotain!

Vitosen kakkoslevyä femmoilta odotellessa, debyyttiä diggaillen…

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-24
Arvostelija : Emilia Kukkala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.