Levyarvostelut

Amorphis – Far From the Sun

Amorphiksen voisi väittää tätä nykyä olevan täysin eri bändi kuin mikä se oli historiansa alkuaikoina. Yhtye siirtyi raa’asta death-metallista kansallisromanttisen Kalevala-metallin kautta nykyiseen linjaansa, psykedeeliseen ja paikoin progressiiviseenkin raskaaseen rockiin. Tuonela oli vielä kömpelö näyttö uudesta Amorphiksesta, mutta Am Universumilla palaset loksahtivat jo paremmin kohdalleen ja levy todisti, että tyylinvaihto kannatti. Nyt matkaa on jatkettu uudella polulla entistä pidemmälle.

Far From the Sun on kaikinpuolin erinomainen levy. Am Universumin raju rokkaavuus ja psykedeeliset fiilistelyt ovat tälläkin levyllä läsnä, mutta huomattavasti vahvempina elementteinä. Esa Holopaisen ja Tomi Koivusaaren kitaroinnit ovat entistä terävämpiä sekä raskaampia, ja Santeri Kallio päästelee koskettimistaan tuttuun tapaan upeita Hammond-urkurointeja, joita on maustettu piano- ja synaosuuksilla. Sävellyksissä kuljetaan usein ”itämaisilla” sävelasteikoilla, ja monipuolisissa sovituksissa on käytetty niin luovuutta, ammattitaitoa kuin tyylitajuakin. Levy tasapainoilee onnistuneesti yksinkertaisen tarttuvien melodioiden ja sointukulkujen sekä monimutkaisempien elementtien välillä.

Vaikka Far From the Sun on kokonaisuutena tasaisen vahva, ankkuroituu se silti muutamaan erityisen tujusti rokkaavaan kappaleeseen. Singlenäkin lohkaistu Day of Your Beliefs -avausraita potkii melodioillaan levyn erinomaisesti käyntiin, ja lopullisesti kuuntelijan huumaa viimeistään rauhallinen nimikkobiisi Far From the Sun tai räjähtävä Killing Goodness, joka voisi olla kuin suoraan Uriah Heepin tai Deep Purplen tuotannosta ja jonka tyylitellyistä urku- ja synajuoksutuksista voisivat kaikki tilumiehet ottaa opikseen. Tunnelmointiin perustuvista kappaleista mainitsemisen arvoinen on kaunis Ethereal Solitude.

Far From the Sunilla on myös pakolliset heikot hetkensä, joita ovat pääasiassa muutamat mitäänsanomattoman rauhalliset ja hidastempoiset kappaleet. Lisäksi huutia voisi antaa vokalisti Pasi Koskisen näennäisen hienoilla englanninkielisillä sanoilla rakennetuista lyriikoista, jotka eivät kuitenkaan ole järin haitallisia, ellei sanoituksiin ryhdy kunnolla perehtymään. Kaiken kaikkiaan viat ovat pieniä, joten Far From the Sun on pakkohankinta ainakin Am Universumiin tykästyneille.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-05-23
Arvostelija : Kalle Heino

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.