Levyarvostelut

Black Flame – Imperivm

Italialainen Black Flame ei haaskaa aikaa runolliseen kiertelyyn ja kaarteluun vaan usuttaa black metalista ja deathista kyhätyn primitiivisen sotakoneensa suoraan kuulijan kaulavaltimoa kohti. Kolmen hengen fasistipataljoonalla on aseistuksenaan vain kitara, basso ja rummut, joten ilmaisu on varsin karua. Krapula-aamun murahduksista haudantakaiseen korahteluun vaihtelevia vokaalejakin on käytetty tavallista säästeliäämmin, mikä korostaa sekä niiden vaikutusta että kolmeen instrumenttiin nojaavien sävellysten ja sovitusten yksitoikkoisuutta.

Miellyttävintä Black Flamen viidennessä täyspitkässä on sen murhaava brutaalius, joka saa voimansa pohjamudissa ryömivistä kuolonmetalliriffeistä ja rouheasta tuotannosta. Albumin raskaat soundit ja painostava tunnelma kiinnittävät kuulijan huomion, vaikka nykyään joka toisen bändin tavoitteena on tehdä maailman raskainta musiikkia ja joka toisen vielä hieman raskaampaa. Edes tavanomaista ankarampi pieksäntä ei silti jaksa kannatella koko levyä. Koukkujen puute aiheuttaa sen, että mielenkiinto Imperivmia kohtaan laskee puolivälin jälkeen nopeasti.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-08-01
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.