Levyarvostelut

36 Crazyfists – The Tide And Its Takers

Mitä yhteistä on alaskalaisella kristillisellä metalcore-bändillä ja kiinalais-hollywoodlaisella actionnäyttelijällä? No vuonna 1994 Alaskassa perustettu 36 Crazyfists otti nimensä Jackie Chanin samannimisestä elokuvasta – tietenkin.

Paljon on yhtyeelle pitkän historian aikana sattunut: alkuperäisen basistin kuolema, muutto Portlandiin, levytyssopimus Roadrunner Recordsille, totaalinen floppaus Yhdysvalloissa ja äkillinen suosio Isossa-Britanniassa. Kaiken tämän jälkeen pöytä tyhjennettiin ja nostetta lähdettiin hakemaan muualta.

Ferret Musicin suojiin hakeutunut 36CF palaa kartalle paljon kalabaliikkia aiheuttaneen, mutta silti hyviä arvosteluja keränneen edellisen Rest Inside the Flames (2006) –albumin jälkeen. Yhtyeen neljäs kokopitkä The Tide and Its Takers on aikaisempia piirun verran enemmän post-hardcoren puoleen nojaava tekele.

Avauskappale The All Night Lights on rosoinen ja rokkaava, mutta samalla tummasävyinen ja tarinallinen. Laulaja Brock Lindown ääni on sopivan monipuolinen ja varsinkin melodioiden puolesta kappaleet erottuvat siitä harmaasta massasta, joka kyseistä genreä hallitsee. Vihaisempaa tavaraakin levyltä löytyy. Esimerkiksi Clear the Coast ja Absent Are the Saints vedetään lennokkaasti thrash-otteella ja taidokkaalla soitolla.

Melankolinen tunnelma kappaleissa on kuitenkin vahvimmin läsnä. Only a Year or So… on haikea ja maalaileva ja levyn nimikappaleessa The Tide and Its Takersissä kuullaan pääosin vain akustisia soittimia. Levyn tunnelma on pääosin jotain surullisen ja neuvottoman väliltä.

Mitäänsanomattomiakin hetkiä levylle mahtuu. Varsinkin loppupuolen Vast and Vague ja When Distance Is the Closest Reminder ovat tavallaan väliinputoajia, vain parhaiden kappaleiden ristisiitoksia. Myös Waiting on a War muuttuu nopeasti tylsäksi keskellä levyä, vaikka kappaleena ei huono olekaan.

Omassa genressään 36CF on jo pioneeri ja kokenut tekijä, jolta voi joka kerta odottaa hyvää tavaraa. Sovituksiin on kiinnitetty paljon huomiota ja mitään ei ole tehty helpoimman kautta, mutta siltikään mikään mullistava levy The Tide and Its Takers ei ole.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-29
Arvostelija : Felix Siivonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.