President Evil – Hell In A Box
Pääkalloilla, autoilla ja naisilla koristeltu Hell in a Boxin kansi saa ulkokuorensa perusteella uskomaan, että käsissä on albumillinen rasvaista rockabillyä tai pilke silmäkulmassa vedettyä punkia. Veikkaukset eivät mene aivan pieleen, sillä saksalainen President Evil yhdistelee musiikissaan toimivalla tavalla punkin ja rockin, mutta myös stonerin ja thrashin parhaita puolia.
Yhtyeen toisen pitkäsoiton avaava Viva La Muerte edustaa sitä punk rockin linjaa, johon albumi hyvin pitkälti nojaa. Hell in a Boxia kannatteleva riffi muistuttaa yhtyeen stoneriin kallistuvista esikuvista. Mielenkiintoiseksi albumin tekee se, että musiikin keskittyessä vokaalien kautta toisaalta suoraviivaiseen punk rockiin, löytyy materiaalin sisältä kuitenkin myös maltillista biisien rakentelua ja tarttuvaa jumitusta, ja soundit kiinnittävät musiikin entistä enemmän stoneriin. Toimivaa näyttöä tästä tarjoaa The Anti Loser, jossa vauhdikkaasti pyörivää riffiä voisi kutsua jopa nautinnolliseksi.
Monipuolista materiaalia latistavat kuitenkin vokaalit, jotka keskittyvät ainoastaan käheään ja tasaiseen huutoon. Vokalistin yksipuolinen ulosanti alkaa puuduttamaan hyvin nopeasti, mutta tätäkin harmillisempaa on se, että monet Hell in a Boxin loistavista riffeistä tahtovat jäädä huomaamatta vokaalien peittäessä kaiken tasaisen huudon alle.
Yhtyeen musiikista löytyy totuuden jyväsiä, mutta monipuolinen musiikki kaipaisi rinnalleen myös monipuolista äänenkäyttöä. Albumille on kuitenkin lastattu asennetta ja ideoita useamman lapiollisen verran, joten mikään hutilyönti Hell In A Box ei todellakaan ole.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-06-05
Arvostelija : Sini Hytönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]