Levyarvostelut

Cog – Sharing Space

Melkein siellä, mutta ei kuitenkaan. Australialainen Cog luo toisella täyspitkällään kappaleita, jotka leijailevat omassa rauhaisassa maailmassaan. Välillä otetta tiukennetaan, mutta mihinkään kovin rankkaan tai metalliseen menoon ei yhtye innostu. Vaikutteita on tietoisesti tai tiedostamatta haettu Toolin, Porcupine Treen ja Blackfieldin kaltaisilta yhtyeiltä, mikä kuuluu kappaleiden polveilevissa rakenteissa ja tunnelman luonnissa.

Cog oli historiansa alkuvaiheissa pitkään ilman laulajaa ennen kuin kitaristi Flynn Gover otti tontin hoitaakseen. Tämä tuntuu kummalta, sillä juuri Goverin persoonallinen ja pehmeä ääni tekee yhtyeestä omaleimaisen ja tunnistettavan. Levyn äänimaailma on miellyttävä: soittimet kuulostavat luonnollisilta ja lopputulos hengittää vapautuneesti. Studiossa on siis vietetty tunti jos toinenkin, mutta klassikkoainesta ei levy siitä huolimatta ole.

Sharing Space kompastuu samaan, mihin niin moni muu aiemmin: levy on ylipitkä. Sen alku on iskevä ja lupauksia herättävä, mutta loppupuoli sortuu päämäärättömään haahuiluun. Are You Interested? jää päähän soimaan, kun taas suurimman osan olemassaoloa ei muista hetkeä kauempaa. Kokonaisuus kuulostaa tästä syystä väljähtäneeltä, vaikka mitään suoranaisia nolouksia ei levyltä onneksi löydä. Tiivistäminen on vaikea taiteenlaji, mutta onnistuessaan se antaa levylle enemmän lisäarvoa kuin sinne puoliväkisin lisätyt biisit.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-16
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.