Klimt 1918 – Just In Case We´ll Never Meet Again

”Siinä tapauksessa ettemme näe enää koskaan”, kansikuvan äiti halaa nuorta tytärtään, jonka päätä näyttäisi koristavan morsiamen huntu. Äidin katse on pysäyttävän tunteikas – en toivoisi kenenkään kesähäitä viimeistelevän äidin tuntevan niin – ja kannen sommittelussa se katsoo suoraan yhtyeen nimeen: Klimt 1918 on pysäyttävän tunteikas.

Just in Case We’ll Never See Again, alaotsikoltaan Soundtrack for the Cassette Generation, on italialaisen Klimt 1918 -yhtyeen kolmas albumi. Yhtyeen kuulaista kappaleista on rapisseet pois liki viimeisimmätkin viitteet metallimenneisyydestä ja nykyvoimissaan yhtye on tehokasta stadionkokoista kenkiintuijottelua. Musiikissa on heijastuksia niin 1980-luvun haikeuksista kuten U2:sta ja The Curesta kuin 1990-luvun My Bloody Valentinesta ja 2000-luvun Katatoniasta sekä post-rockin äänimuureista.

Hienoimmin Klimt 1918 onnistuu silloin, kun se tulkitsee hajoamispisteeseen haudotun henkilökohtaisen tunteen pelkistetyn alastomana, ja yhtä helposti saa sen käännettyä runsaan täyteläiseksi radiokelpoisiksi melodioiksi. Skygazer on tästä suoraviivaisin ja onnistunein osoitus. Oudosti Aknestikin Suomirokkia-hitistä ja Alphavillen Forever Youngista muistuttava kappale on kuin 1980-luvulla kadonnut, mutta 2000-luvulla löytynyt haikea oodi efektoiduille kitaroille, tuhdeille rumpukompeille ja yksinkertaisille kappalerakenteille. Just an Interlude in Your Lifen kaihoisa kitaramelodia muistuttaa Katatoniasta ja kuljettaa yhtä lailla levyn melodista kärkeä. Levyn toinen kohokohta on napakalla tahdilla painokkaasti etenevä Suspense Music, jonka ripeämpi tempo tuo inhimillistä ja kaivattua vaihtelua levylle.

Levyn ainoa kompastus onkin kappaleiden liiallinen toistensa kaltaisuus. Levyn viimeinen kolmannes ei nouse muun levyn tavoin esille, vaikka kappaleiden tasossa ei ulkoisesti tarkastellen ole eroja – heikkouksia – verrattuna muihin. Viimeisen True Love Is the Oldest Fear -kappaleen jälkeen jää vajaa olo, kun selviääkin, että levy ei olekaan koskematon kokonaisuus, vaan vain kokoelma loistavia kappaleita. Pari kunnon irtiottoa olisi tehnyt levystä täydellisen.

Klimt 1918 on kuitenkin onnistunut tekemään tyylipuhtaan levyllisen alakulorokkia, jolle varmasti löytyy kuuntelijoita yli genrerajojen. Tälle kesälle ja tuleville vuosille levystä on varmasti ystäväksi moniin yksinäisiin hetkiin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-06-24
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.