Down I Go – Tyrant

Nämä Lontoon pojat ovat sitten varsinaisia vekkuleita. Musiikki on sekoitus kaikkea screamo meets jazz -sekoilusta suoraviivaisempaan junttariffittelyyn ja melodiseen stemmalauluun. Albumikokonaisuudet puolestaan nivoutuvat yhden teeman ympärille kirjaimellisen tarkasti. This Is Disastercore -debyytin kappaleet kertoivat kuuluisista katastrofeista kuten Titanicin uppoamisesta ja Tšernobylin ydinonnettomuudesta. Tyrantin kaikki kaksitoista laulua taas ovat nimetty tunnettujen hirmuvaltiaiden mukaan. Raitalistalta löytyvät niin Stalin, Ceaucescu, Pol Pot, ja Idi Amin kuin vastikään autuaammille tyrannisointimaille siirtynyt Turkmenistanin ”isä” Saparmurat Niazov. Poliittistakin kannanottoakin löytyy, sillä mukaan ovat päässeet vielä vallankahvassa roikkuvat George W. Bush ja Ariel Sharon. Huomattavaa on se, että nämä eivät ole pelkkiä koristeellisia otsakkeita, vaan kappaleet tosiaan kertovat kustakin hirmuvaltiaasta.

Periaatteessa Down I Go on tyypillistä aikamme vain-pakki-puuttuu-sekamelskacorea. On nykivää ja nopeaa räyhää. On melodisuutta. On torvia, on jousia. On hiljaisempaa rauhoittelua. On niin maan perusteellisen kreisiä menoa. Kappaleet ovat kuitenkin tavallista idearikkaampaa ja koherentimpaa tekoa. Vaikka poukkoilua ja mutkittelua riittää, ei pyrkimyksenä selvästikään ole briljeerata soittotaidolla tai havainnollistaa miten paljon kaikkea saakaan mahtumaan muutaman minuuttiin. Sävellyksellinen punainen lanka säilyy varsin kirkkaana läpi levyn.

Down I Go tekee muihin Mr. Bunglen ja Dillinger Escape Planin äpärälapsiin pesäeroa monipuolisen ja kekseliään puhtaitten vokaalien käytöllä. Kertosäehenkisyyttä ja stemmoja viljellään ovelasti välttäen popimmalle emolle tyypillisiä sävelkulkuja ja rakenteita. Ne eivät myöskään vuorottele skitsofreenisesti huutorähinän kanssa, vaan soljuvat orgaanisen arvaamattomasti läpi levyn.

Miten Tyrantiin lopulta suhtautuu, on pitkälti kypsyttely- ja kärsivällisyyskysymys. Levyn värikkään räiskyvään vuoristorataan turtuu jo viiden raidan jälkeen, olettaen etteivät hermot menneet jo heti ensimmäisen biisin aikana. Useampi kuuntelukerta selkeyttää alun puuroista vaikutelmaa, mutta silti harva kappaleista jää toden teolla mieleen. Poikkeuksista voisi mainita Saparmurat Niyazovin ”father of the Turkmenia” hoilaava kuoro ja orkestraalisia mausteita sisältävän Tomas de Torquemadan saumaton siirtymä Joseph Staliniin.

Down I Go tuo mukavasti tuoreita tuulia tähän hankalaan genreen joka pitelemättömyydessään osaa olla yhtä aikaa sekä pirun rasittava että energisen innostava. Niin nerokas tuotos Tyrant ei kuitenkaan ole, etteikö jäisi paljolti mielialan varaan jaksaako tätä kokonaisen levyllisen vai vain pari esitystä kerrallaan.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-08-06
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.