Levyarvostelut

As I Lay Dying – Frail World Collapse

Ajat sitten kuoliaaksi ruoskitulla Ruotsi-deathin luurankohevosella yrittää ratsastaa tällä kertaa jenkkiläläinen As I Lay Dying. Bändin musiikki kuulostaa hyvin voimakkaasti esim. laulu- ja soitinyhtyeiden In Flames ja Arch Enemy muutama vuosi sitten harjoittamalta toiminnalta hieman raskaammilla mausteilla varustettuna. Jo levyn alkuvaiheessa on vaikea välttyä siltä surullisenkuuluisalta tunteelta, että tämä purkka on jauhettu niin monesti ennenkin että maku alkaa auttamatta olla loppu.

Tempoa vaihdellaan ihan kivasti, lead-kitarat tulittavat niitä kohtalokkaita melodioita ja rumpalikin pysyy tahdissa mukana. Vokalistin ääni on ihan mehevässä kunnossa. Mutta kertoisiko joku Metal Bladelle, että tämä musiikki on jo tehty hyvin monta kertaa? Nykyisin metallimarkkinoilla on hyvin vaikea erottua edukseen, jos ei omaa pienintäkään muista saman tyylisuunnan bändeistä erottavaa tekijää. Siihen kategoriaan myös nämä pojat valitettavasti putoavat. Soittotaito ja ihan hyvät soundit eivät vain riitä nykypäivänä.

Tällaisen musiikin markkinointi USA:sta esimerkiksi juuri Ruotsiin on hyvin verrattavissa klisheiseen hiekan myyntiin Saharaan. Jos omasta takaa on jo ylitsepursuava kottikärryllinen lantaa, miksi kutsua kaukainen naapuri lapioimaan päälle lisää? Tavallaan surettaa katsoa tätä oman vanhan suosikkigenren tilaa, muutama vuosi sitten tämäkin olisi voinut vielä tuntua jotenkin tuoreelta mutta nyt loppuunkaluamisen maku on jo niin voimakas että mistään levyn yksityiskohdasta on kovin vaikea innostua. Kuriositeettina mainittakoon, että levyllä on myös liikaa kappaleita.

Näillä näkymin suurin jännitysmomentti bändin tulevaisuudessa taitaa olla se, jatkuuko kehitys samalla lailla kuin tähän mennessä. Eli jos Ruotsista ollaan muutama vuosi jäljessä ajassa, alkaako As I Lay Dying muutaman vuoden sisällä lipua pompummille vesille In Flamesin tyyliin vai sähköistää musiikkiaan kuten esimerkiksi Dark Tranquillity on tehnyt?

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2003-06-26
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.