Osmo Ikonen – Stories From Within
Tyylikäs suomalainen soul-musiikki ei vieläkään ole onnistunut suuremmin juhlimaan, oikeastaan juuri missään muodossa. Muutamien suomenkielisten yrittäjien ohessa on tietysti jokunen pakollinen bilekone, mutta rauhallisempi meininki puuttuu lähes tyystin. Tuomo Prättälä on tietysti omassa kastissaan, mutta sen jälkeen ollaan aika hiljaisella liekillä liikenteessä.
Helsinkiläistynyt Osmo Ikonen on lupaava kaveri tähän jäänrikkojan hommaan. Ikonen on itse kirjoittanut levyn kappaleet, ja ne kuuleman mukaan muodostavat eräällä tavalla päiväkirjanomaisen jatkumon kahdeksan vuoden ikkunassa. Tosin välillä tuntuu, ettei Ikosen elämään mahdu kuin naisia ja varsinkin sydänsuruja. Ajoittain tekstit äityvät genrelleen uskollisesti mahdottoman siirappisiksi ja ärsyttäviksi.
Kaikesta tekstuurisesta negatiivisuudesta huolimatta levyn kappaleet ovat taiten sävellettyjä. Otteessa on haikeutta, mutta samalla toivoa, jota tuodaan esille hieman samaan tyyliin kuin mitä Stewie Wonder tai D’angelo omilla levyillään tekevät. Kokonaisuudesta puhuttaessa mainittava noista kahdesta herrasta varsinkin jälkimmäinen, jonka tuotannosta on ammennettu vaikutteita.
Materiaalin hitaammat osuudet varastavat suurimman osan ajasta. Tämä tarkoittaa, että kaihoa kaipaaville levy on erinomainen valinta lisäämään mutaa omaa rypemistä varten. Tai sitten vaihtoehtoisesti energiansa voi suunnata kutemiseen, mikäli sellaiseen mahdollisuus on. Muuten levyltä erottuu muutama hieman riehakkaampi kappale rikkomaan seesteisyyttä. Näistä kappaleesta kahdella on räpäytykseen taipuvaista solistia mukana. Omaa Iisakin kirkkoaan valmisteleva Axl Smith tuo energiaa Through with You -kappaleeseen huomattavasti enemmän kuin mitä Redrama saa loihdittua omalla vierailuvuorollaan. Toisaalta perin 90-lukulainen ja mahtipontisen amerikkalainen Diary osuu korvaan aavistuksen liian iloisena palana, vaikka kaihoa siihenkin on saatu ympättyä.
Yksi vauhtiraidoista on singlenäkin julkaistu Storm, joka tarjoaa melko räväkän otepinnan sielukkuudellaan ja voimallaan. Se onkin vallitettavasti hieman harhaanjohtava singlevalinta, sillä sen pohjalta johtopäätöksensä levyn lopusta materiaalista tehnyt tulee pettymään pahan kerran.
Hienoa kotimaista musiikkia siitäkin huolimatta, että kaiuttimeni ovat niin pahasti siirapissa, että niitä on mahdoton puhdistaa ilman suurempia myrkkyjä. Vielä kun Ikonen saa sanoituspuoleen hieman vähemmän kliseisiä aihioita, niin sielukas osastomme on pelastettu. Kotimaisesta kielestä vastaa Reino Nordin ja lontoolaisesta Osmo Ikonen. Molemmat ovat musiikillisesta perheestä kotoisin, eikä se ainakaan hallaa ole herrojen tyylitajulle musiikin suhteen tehnyt.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-29
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]