Diablo – Icaros

Vasta Eterniumin jälkeen suuren metallikansan tietoisuuteen ponnahtanut Diablo tekee uusimmalla Icaros-levyllään selkeän suunnanmuutoksen. Eternium ja edellinen levy Mimic47 olivat suoraviivaista pauketta ja jytinää, Icaros on sitä myös, mutta lisäksi paljon muuta.

Diablon jäsenet ovat uusimmalla levyllään haastaneet itsensä kokeilemaan kykyjään monipuolisemmin. Jo levyn avaava melodinen ja nopeaan tempoon yltyvä Trail of Kings aiheuttaa hämmennystä. Kitaristi Marko Utriaisen melodioille on annettu suurempi rooli ja muutenkin kappale kuulostaa tuoreelta, vaikka se aloituksena on aika lempeä, jopa ujo. Heränneisiin odotuksiin verrattuna Living Dead Superstar aiheuttaa pienen pettymyksen.

Vasta Bad Sign räjäyttää pankin kunnolla. Murhaavan raskas riffi lyö korville niin että sattuu, mutta samalla on pakko saada lisää. Huikean tasonnousun jälkeen tuntuu, että sitä on mahdoton vielä nostaa. Resign from Life tekee tämän. Tempoa tulee tuplasti lisää ja Utriaisen ja Rainer Nygårdin kitaratyöskentely haastaa kuuntelemaan. Myös rumpali Heikki Malmberg ja basson varressa riehuva Aadolf Virtanen eivät petä tälläkään kertaa, vaan hoitavat oman tonttinsa hienosti. Onhan Malmberg yksi Suomen kovimmista kannuttelijoista.

Levyn nimikappale Icaros on turvallinen sinkkuvalinta. Vaikka se ei kokonaisuutena kuulukaan levyn parhaimmistoon, on sen kertosäkeessä ja yleisilmeessä jotain haikeaa ja eeppistä. Nygård ei vain läpilaula kappaleita, vaan luo tulkinnallaan kappaleelle ja koko levylle alakuloisen, elegisen tunnelman. Light of the End ja Chagrin jatkavat haikeaa linjaa. Ne ovat diablomaisen raskaita, mutta suurin paino on melodioilla.

Through Difficulties to Defeat aloittaa loppurutistuksen. Sen äkkiväärästä tyylistä tulee mieleen varhainen Korn. Mutkittelu ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista, se sopii Diablolle ja uuden levyn yleisilmeelle, sillä levyn tarkoitus ei olekaan olla helposti avautuva. Villi Hammer on yksi levyn parhaista kappaleista ja räjäyttää pölyt ulos vanhemmistakin kaiuttimista. Jumalaton tykitys levyn monien vaiheiden jälkeen piristää; tämän kappaleen aiheuttamassa pitissä tulee kesällä varmasti kuolonuhreja.

Avara ja rullaava lopetusraita Into the Sea on hyvä päätös tähän asti monipuolisimmalle Diablo-albumille. Levy modernisoi traagisen Ikaros-tarun hienolla tavalla ja levyä kuuntelee mielellään alusta loppuun sen yhtenäisen tunnelman takia, ei niinkään yksittäisten biisien takia. Kokonaisuuteen on panostettu tällä levyllä enemmän aikaisempiin verrattuna. Icaros on erittäin hyvä levy, mutta parempaakin olisi voinut odottaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-06-11
Arvostelija : Felix Siivonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.