Raunchy – Wasteland Discotheque

Tanskalaisen Raunchyn tyyliä on kuvailtu futuristiseksi hybridimetalliksi. Metalcorea, thrash- ja industrialmetallia yhdistelevä bändi perustettiin jo 1994 ja kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 2002 siitä tuli ensimmäinen Nuclear Blastin siipien alle otettu tanskalaisyhtye. Raunchyn taival on ollut pitkä ja nousujohteinen. Nousukausi alkoi tuottaja Jacob Hansenin mukaantulon myötä vuonna 1998 ja Hansenin tuottama debyytti Velvet Noise (2001) otettiin mielenkiinnolla vastaan. Vasta loistava Confusion Bay (2004) nosti yhtyeen kovien nimien joukkoon saaden paljon mediahuomiota hyvien arvioiden johdosta. Lifeforce Recordsille siirtyneen yhtyeen kolmas albumi Death Pop Romance (2006) ja sitä seurannut ahkera keikkailu vahvistivat suosiota entisestään ja odotukset Wasteland Discothequeta kohtaan nousivat korkealle.

Pariminuuttisen intron jälkeen pamahtaa soimaan Somewhere Along the Road. Tutut industrialvaikutteet on heti sysätty sivummalle ja rokkaavampi, metalcoremaisempi vaihde laitetaan silmään. Kappale on pieni pettymys. Se on tylsää tusinatavaraa, jota tulee joka tuutista. The Bash sentään kuulostaa enemmän raunchymaiselta, vaikka kappaleena ei se ällistytä. Kiva säkeistö, hauska kertosäe, erikoisempi väliosa: yhtyeen eksentrinen, futuristinen tunnelma on ilman muuta kadonnut, mikä on selkeä pettymys. Death Pop Romance enteili jo tätä muutosta: vihainen, kapinallinen ja omaperäinen tyyli on muuttunut trendikkääksi ja kiltiksi.

Warriors on lempeä, selkeällä kaavalla rakennettu ja täydellisen mitäänsanomaton tekele. Kaikki yhtyeen liikkeet ovat ennakoitavissa, mikä osaltaan tappaa jännityksen. Straight to Hell sentään räjäyttää vaikut korvista ja on muutenkin yllätyksellinen, välähdys tuttua mielikuvitusta. Se on levyn paras kappale. Entisaikojen Raunchya tarjoilee myös nimikappale Wasteland Discotheque. Marssitahdeista ajaudutaan aina letkeään stoner-riffittelyyn ja mukaan on mahdutettu jopa ambientti, veikeä välisoitto.

Siihen monipuolisuus sitten loppuukin. Edes entisen laulajan Lars Vognstrupin kanssa vedetty A Heavy Burden ei löydä uomiaan. Tosiasiassa koko levy kuulostaa siltä, että halu valtavirtaan on kova. Onhan levylle valittu coveriksi jo puhkikaluttu Rockwellin Somebody’s Watching Me, joka on bändille helpoin mahdollinen valinta. Missä rohkeus? Uusimmallaan Raunchy luottaa mataliin kitarariffeihin ja yksinkertaisilla melodioilla varustettuihin kertosäkeisiin. Mistään hybridimetallista ei enää oikeastaan voida puhua.

To the Lighthouse ja The Comfort in Leaving yrittävät vielä pelastaa, mitä pelastettavissa on. Orastava energia on valitettavasi valahtanut väärään päähän levyä. Rakenteeltaan kumpainenkin on perustavaraa, mutta meininki on villi ja vauhdikas, juuri mitä yhtyeeltä olisi toivonutkin. Ei olisi uskonut, mutta muutamaa hetkeä lukuun ottamatta, Raunchyn uusi levy on tylsääkin tylsempi. Kauas on eksytty Confusion Bayn ajoista.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-03
Arvostelija : Felix Siivonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.