Levyarvostelut

Black Dahlia Murder, The – Unhallowed

The Black Dahlia Murder ei oikein tiedä pysytelläkö turvallisesti kotimaansa raskaassa death-skenessä vai suuntautuako enemmän Göteborg-osastoon ja uudempaan skandinaaviseen black metalliin. Tukevasti tuntuvat jalat olevan molemmilla maaperillä.

Jenkkibändin debyytillä Unhallowed runtataan välillä kaikella voimalla varsinkin rumpujen saadessa todellista kyytiä isän kädestä ja vokalistin rääkyessä bläkkistyyliin keuhkonsa riekaleiksi. Toisella hetkellä bändi taas tuntuu asuvan toisella puolella Atlanttia, niin tutun kuuloisesti inflamesarchenemy-leadit lähtevät kitaristien sormista ja temponvaihtelut tapahtuvat sopivan ennalta-arvattavasti. Vokalisti vaihtelee äänialaansa sinänsä ihan ansiokkaasti. Bändi soittaa yhteen hyvin, mutta suurin osa itse melodioista ei tällä kertaa osu sinne tarttuvimpien osastoon.

Jollain lailla bändi nousee kuitenkin hieman keskitason yläpuolelle. Musiikissa on yksittäisiä mieleenjääviä kohtia, kuten vähän rokkaavamman kuutosbiisi Thy Horror Cosmicin komea loppuosa. Kitaroilla murjotaan oikein mehukasta melodiaa hyvään muottiin ja ainoa mikä tätä kuunnellessa harmittaa on se että levylle ei ole eksynyt enemmän vastaavanlaista tavaraa.

Mustan daalian murha tuskin tarjoaa montakaan ennen soittamatonta nuottia, mutta soitto on sen verran tiukkaa ja vaihtelevaa, että kyllä tätä ennemmin kuuntelee kuin selkäänsä ottaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-06-26
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.