Hylje – Ajatuksia Pinnan Alta

Suomiräpin kovin buumi julkaisullisesti lie ollut tämän vuosituhannen alussa, suunnilleen vuosina 2001 ja 2002. Tuolloin isot levy-yhtiöt haalivat listoilleen määrää laadun sijaan (määrää eli tekijöitä alkoi yhtäkkiä olla, laatuun panosti harva) ja pyrkivät julkaisemaan lähes jokaisen kellarikasetin minkä käsiinsä saivat. Tuo aika jätti pahan maun monelle, kun Yleisradion poppikanavat ja muut radioasemat ottivat soittolistoilleen paljon kelvotonta materiaalia alan isojen kaupallisten toimijoiden niitä heille syytäessä. Vasta aivan viime vuodet ovat kasvattaneet ja kehittäneet alan kulttuuria Suomessa niin, että tuolloin toimineet artistit, kuten myös vanhemmat konkarit sekä aivan uudet tulokkaat osaavat pitää rimaa korkealla – ja toki myös levy-yhtiöt taas pyrkivät tähän. Hiphopissa kuitenkin myös omakustannekulttuuri on ollut aina kukoistava johtuen sampleille pohjaavan tai elektronisen musiikin kotikutoisen tekemisen teknisestä helppoudesta.

Hylkeen debyyttialbumi Ajatuksia pinnan alta on omakustanne, joka tuskin olisi saanut edes hulluimpana vuonna 2001 levytyssopimusta. Hämmentävästi itsensä nimenneen ämceen levy on myös sisällöltään hämmentävä: etualalla kyllä ikään kuin räpätään ja vieläpä hiphopkulttuurin kulmakivistä, ja taustalla soivat selvästikin oikeiden soittimien tuottamat rytmit, mutta jokin on silti pahasti vialla.

Nimittäin levy on todella huono. Oikeista soittimista plussaa, soittajat soittavatkin vieläpä nuotilleen, mutta kun biittien innovatiivisuus ja säveltaiteellinen edistyksellisyys ovat luokkaa marjapussi niin kovin pitkälle ei vielä pelkällä soittimien autenttisuudella mennä. Tosin totuuden nimissä on todettava, että rytmit ovat levyn parasta antia, ja raidalla Mielen tiloissa on jopa yksi melko rouhea bassolinja.

Toiseksi parasta antia levyllä ovat aivan hirveän näköiset kannet. Kolmanneksi parasta ovat Tupla H -nimisen raidan skrätsit, jotka saavat ihon kananlihalle ja Anssi Kelan Mikan faijan BMW:n raaputukset tuottaneen dj:n (taisi olla Kela itse) kuulostamaan varsinaiselta levysepältä.

Levyn huonointa antia on Hylje itse. Mieleen nousee inhottavia ja sangen kiusallisia mielikuvia, kun räppäri toistelee esimerkiksi riviä “Hylje hyökkää”. Tuo mielikuva kantaa oikeastaan läpi koko levy, siksi hirvittävän kuuloista on riimittely, jossa miltei yksikään riimi ei ole varsinainen loppusointu ja sisällöltään puhe on esikoulutasoa. Ihan sympaattisesti Hylje avaa mieltään ja kuulostaa vilpittömältä halussaan ymmärtää kulttuuria, freestyleä, battlaamista ja muuta, mutta tuo sisältö vain korostaa voimakasta vaivaantuneisuuden tunnetta kuulijassa.

Hylkeen Ajatuksia pinnan alta voisi ehkä olla huonompikin, mikäli artisti itse luulisi olevansa jotenkin erinomainen ja toistelisi omaa paremmuuttaan, mikä on kuitenkin tämän genren helmasynti ja paikoin myös eräänlainen debyyttilevyn pakkojulistus. Kuitenkin juuri vilpittömyys ja tietoisuus omasta rajallisuudesta tekevät Hylkeestä sympaattisen, antavat kuulijalle sellaisen tunteen, että on mukavaa, kun tälläkin pojalla on kiva harrastus, jota pitää tukea, ettei hän vaihtoehtoisesti sitten vaikka töhri Turun vanhan kaupungin kauniiden arvokiinteistöjen seiniä tai piikitä kannabista riihimäkeläisessä ghetossa; ja vilpittömästi panee toivomaan että flow, suomen kieli ja rytmimusiikin taju artistilla hieman kehittyisivät ja hän palaisi keskuuteemme vielä joskus tulevaisuudessa jollakin kuuntelukelpoisella materiaalilla.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2008-05-24
Arvostelija : Perttu Kantonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.