Emancer – Twilight And Randomness
Norjalaisten metallikehdossa tuudittautuu usein hyvin mielellään klassikoiden luomiin mustiin visioihin, osaamatta oikein edes kaivata tuoreita näkökulmia päiviänsä vääristämään. Silloin tällöin uniinsa vaipunutta kuitenkin tartutaan tiukasti olkapäistä ja korvat saavat soittaakseen uuden tuomionpäivän luovia lukuja. 2000-luvun tuoreemmaalla puolella viisi täyspitkää julkaissut Emancer tuntuu kartuttaneen kokemustaan kokeilevan metallipoljennon saralla siihen malliin, että suuremmankin tietoisuuden on viimein aika nostaa päätään, kun yhtyeen uusin albumi iskeytyy maailmalle.
Jos Twilight & Randomnessilla kuultava äänimaisema vastaa edes hetkittäin yhtyeen sävelpirujen sielunelämää, on narun luovassa päässä vastassa hyvinkin avaramielinen kollektiivi. Aina tietyin väliajoin rusakkaan blackpoljentoon johdettava sävelten verkosto rakentuu pyramidijärjestelmän kaltaiselle ajatusmallille, jossa ylemmät luomisen tasot ruokkivat kiivaasti pohjakerroksia, luoden pakottamattomien mutaatioiden kautta yhä uudenlaisia lähestymistapoja black metalin laajentumiseen. Progressiiviset kappalerakenteet, industrial-strategioiden rietas hyödyntäminen, rönsyilevä melodiikka ja kostoa huutava Hammond – siinä seikkaperäinen aineisto uuden aallon pimeyteen.
Monoteistisen messiaan rooliin näitä norjalaisia on kuitenkaan turha edes yrittää nostaa, sillä Twilight & Randomness ei pysy tyynenä yhdessäkään avaamassaan uomassa, vaikeuttaen kokonaisuuden loogista rakentumista ja biisien vaikusten täysipainoista sisäistämistä. Vaikka mielenkiinnottomuus ei kuulukaan Emancerin vaikutuskeinoihin, soisi sen edes hieman tiivistävän ilmaisuaan, karsivan julmasti eri suuntiin säntäilevien sointuparien heikommat haarat. Huipun kun voi valloittaa vain yksi kerrallaan. Vuosi 2008 avaa kuitenkin yhtyeen avulla taas vallan mielenkiintoisia tapahtumahorisontteja, joiden valossa saattaa repiä itseään irti tästä maailmasta.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-31
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.