Von Hertzen Brothers – Love Remains The Same

Näin massiivinen albumikokonaisuus vaatii aikaa avautuakseen, joten olen antanut Love Remains the Samen marinoitua pääkopassani koko kesän.

Harvaa kotimaista bändiä on yhtä helppo vihata, kuin Hertzenin velloksia. Monille Mikko von Herzenin maailmoja syleilevät sanoitukset ovat liikaa. Toisia karkottaa Grand Canyonia mahtavammat soolot (huom. kansipaperit). Huvittavaa on ollut myös seurata median suhtautumista yhtyeeseen. Debyyttialbumin aikoihin ketään ei kiinnostanut ja osittain syystäkin. Experience oli vasta harjoittelua tulevasta, kunnes Approach-albumi pikkuhiljaa avautui suurelle yleisölle. Menestystarinan myötä koko mediakenttä käänsi heille takkinsa ja altavastaajista tuli parjattuja pyrkyreitä. Fakta on kuitenkin, että veljessarjan musiikki on parhaimmillaan yhtä kiehtovaa kuin Kingston Wallin mystinen albumitrilogia. Approach oli kiistatta julkaisuvuotensa parhaita kotimaisia albumeita, eikä Love Remains The Same aiheuta suurta pettymystä.

Albumin avaa elämää ylistävä kymmenminuuttinen eepos Bring Out the Sun (So Alive), joka välittömästi alleviivaa, ettei kuulijaa tulla päästämään tälläkään kertaa helpolla. Progressiivinen viitekehys on edelleen merkittävässä osassa bändin tuotantoa, mutta yleisesti laulumelodiat ovat entistä tarttuvampia ja helpompia suuren yleisön korviin. Klassikkostatukseen voi välittömästi nostaa salaperäisesti rullaavan In the Endin ja elokuvamusiikkia muistuttavan aavemaisen I Came for Youn, joka huipentuu gospel-kuorolaulantaan. Kauaksi ei myöskään jää Spanish 411:n latinatunnelmointi. Silver Loverin loppuhuipennus ja Freedom Fighterin raivokas poljento on kuin tehty live-esiintymisiä varten. The Willing Victimin loppunostatus on puolestaan suomirockin hienoimpia ja koskettavimpia hetkiä ikinä. Led Zeppeliniä leikkisästi lainaavan sananparren myötä albumi saa suorastaan majesteettisen loppukliimaksin. Miinuksena loppuhuipennus olisi voinut olla entistä pitempi, sillä kappale tuntuu loppuvan kesken.

Rumpali Sami Kuoppamäen vaihtumista live-rumpali Mikko Kaakkuriniemeen ei edes huomaa, sillä Mikon soittotyyli on mielestäni hyvin lähellä Kuoppiksen paukuttelua. Perinteisten rock-soittimien lisäksi albumilla kuullaan mausteena mm. Pekka Kuusiston soittamaa viulua, Jarmo Saaren thereminia ja Teemu Mattsonin trumpettia. Lukuisten kuunteluiden myötä albumista löytää vieläkin hienoja pieniä yksityiskohtia ja mainittakoon lopuksi, että Kie von Hertzenin, jo Don Huonojen ajoilta tutut pienet tyylikkäät kitarafillit ja minimalistiset riffit ovat olleet edelleen hänen parasta osaamista.

Kaikenkaikkiaan Love Remains the Same ei aivan nouse edeltäjänsä tasolle, mutta suurimpana syynä lienee yllätysmomentin puuttuminen. Hienoisella karsinalla tämä albumi olisi täysien pisteiden arvoinen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-08-06
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.