Celestial Bloodshed – Cursed, Scarred And Forever Possessed
Siinä missä norjalaisuudesta nyt tuskin on enää vuosikausiin ollut mitään oikeaa hyötyä mustan metallin saralla – jos pikemminkin peräti haittaa – tuntuisi maasta silti puskevan uusia alan yrittäjiä enemmän tai vähemmän tasaisena virtana, luottaen täsmälleen samoihin keinoihin kuin takavuosien sankaritkin. Harmaaseen massaan liittyy nyt myös peittelemättömän norjalaistyylinen, lievästi melodinen, mutta silti totuttuihin sirkkeliriffeihin luottava Celestial Bloodshed. Yhtyeen pahin ongelma tuntuisikin heti kättelyssä oleva liiallinenkin perinteiden kunnioittaminen.
Turhahkon humina- ja kolisteluintron jälkeen levy lähtee lupaavasti käyntiin nimikappaleen hitaahkolla, riipivälläkin riffillä, joka kasaa turhan suuria paineita koko loppulevyn päälle. Loput levyn materiaalista kun osoittautuu enemmän tai vähemmän tavanomaiseksi black metaliksi, joka taiteilee liian usein siinä ihan kivan ja tavanomaisen tylsän rajamailla. Vauhti heittelee tavanomaisesta vauhtikiidosta hitaampiin osioihin eikä levy varsinaisesti yksitoikkoinen olekaan. Ei tämänlaisesta materiaalista vaan oikein enää osaa vuonna 2008 innostua, josko olisi innostunut kymmenisen vuotta aikaisemminkaan.
Cursed, Scarred and Forever Possessed tuntuisikin olevan jälleen kerran yksi koulukirjaesimerkki muodollisesti onnistuneesta, mutta harvoja tunteita herättävästä black metalista. Yksilö- ja bänditasolla suoritus on onnistunut, soundit ovat kelvolliset eivätkä aivan niin diskanttisvoittoiset kuin ehkä voisi olettaa, mutta materiaali on auttamattoman merkityksetöntä. Aivan pahimmilla keskinkertaisuuden vesillä Celestial Bloodshed ei uistele, mutta tarpeeksi etäisyyttä niihin kuitenkaan pystytä luomaan.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-06-05
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]